Miksi pohjoismainen yhteistyö on tärkeää?

Pohjoismaat ovat säännöllisesti kansainvälisten vertailujen kärkisijoilla, lähes mittareista riippumatta. Kilpailukyky, kestävä kehitys, ihmisten hyvinvointi, tasa-arvo, koulutustaso, korruption vähäisyys ja hallinnon avoimuus ovat kaikki korkeaa tasoa, vaikka se ei todellakaan ole itsestäänselvyys kovassa globaalissa kilpailussa. Miten tähän on päästy?

Nykymaailmassa kansakunnan omat päätökset ja teot ovat toki ratkaisevia, mutta on naiivia uskoa, että näitä päätöksiä tehtäisiin irrallaan muusta maailmasta. Kukin on oman onnensa seppä, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Suomen hyvinvointi on pitkälti riippuvainen avoimesta kansainvälisestä vuorovaikutuksesta. Uskallan väittää, että eräs tekijä menestyksemme takana on perinteinen, tiivis pohjoismainen yhteistyö. Olemme suhteellisen pieniä toimijoita kukin erikseen, mutta olemme ymmärtäneet hyödyntää sen, että ympärillämme on monella tavalla samassa tilanteessa olevia, melko samantapaisesti ajattelevia ja fiksusti toimivia ystäviä. Pohjoismainen kokemustenvaihto on kuin peilitalo, jossa puntaroimme kokemuksiamme, opimme toisiltamme ja rakennamme pohjaa yhteiskuntiemme uudistumiselle.

Pohjoismaat ovat yhdessä merkittävän kokoluokan kansainvälinen pelaaja. Yhdessä olemme maailman kymmenen suurimman talouden joukossa oleva 25 miljoonan kansalaisen merkittävä osaamisalue. Pohjoismaisuus herättää maailmalla pääosin positiivisia mielleyhtymiä. Tämän tunnustaminen ei ole itserakasta pönötystä, vaan tosiasioiden mieltämistä. Tämän hyödyntäminen ei ole egoistista kukkoilua, vaan järkevää toimintaa.

Mitä seuraavaksi?

Pohjoismaisella yhteistyöllä on pitkä ja vahva perinne. Pohjoismaiden välinen parlamentaarinen yhteistyö organisoitiin viralliseen muotoonsa, Pohjoismaiden neuvostoksi, jo vuonna 1952. Virallinen hallitusten välinen yhteistyö käynnistyi vuonna 1971 Pohjoismaiden ministerineuvoston alla. Kärjistäen, ja tämän sanominen ei Eurooppa-ministerille ole aivan helppoa: samalla, kun Euroopassa hiili- ja teräsunioni sai alkunsa, oli härmäläisen Jussin maailma avautunut jo joitakin askelia pidemmälle. Kesälomareissullansa Jussi saattoi suhauttaa muuhun Pohjolaan ilman passia (passivapaa alue v. 1957); hän sai tehdä töitä toisessa Pohjoismaassa siinä missä naapurin omatkin kansalaiset (sopimus yhteisistä työmarkkinoista v. 1954); ja hänen oikeutensa turvattiin pahan päivän varalta pohjoismaisesti (pohjoismainen sosiaaliturvasopimus v. 1955). Sanalla sanoen, Pohjoismaat olivat alueellisessa yhteistyössä aikaansa edellä.

Viimeisten vuosikymmenten aikana on uusista merkittävistä pohjoismaisista saavutuksista kuultu kuitenkin vähemmän. Osaksi tämä johtuu varmasti siitä, että eurooppalainen integraatio on edennyt hurjaa vauhtia, ja vaikkeivät Norja ja Islanti EU:n jäseniä olekaan, ovat nekin panneet täytäntöön merkittävän osan EU-lainsäädännöstä. Mistä siis löytyisi se seuraava yhteispohjoismainen suuri projekti ja ponnistus, josta me kaikki todella hyötyisimme? Oma vastaukseni on, että se löytynee ennen kaikkea konkreettisesta yhteistyöstä, jolla tuotetaan lisäarvoa ja kilpailukykyä — hyvinvointimme perustaa — globaalissa maailmantaloudessa.

Päättyneen puheenjohtajuuskautemme johtoteema oli ilmastonmuutoksen hallinta. Eräs keskeinen yhteistyöalue voisi tulevaisuudessa olla vihreä talous ja siihen liittyvä teknologiaosaaminen, sillä vihreän tieto-taidon maailmanlaajuinen merkitys kasvaa väistämättä. Panostamalla vihreään osaamiseen luomme pohjaa kestävälle hyvinvoinnille niin kotona kuin laajemminkin. Pohjoismailla on merkittävää tietotaitoa kestävän kehityksen mukaisista ratkaisuista, mutta kynnys uusille markkinoille lähtemiseksi voi usein olla korkea. Voimme saavuttaa monenlaisia mittakaavaetuja, vaikuttavuutta ja ”brändihyötyä” järkevällä yhteistoiminnalla. Pohjoismaiden yrityksille voidaan rakentaa kansainväistä ponnahduslautaa luomalla todelliset pohjoismaiset kotimarkkinat esimerkiksi harmonisoimalla erilaisia standardeja. Jos energiatehokkaita puutaloja valmistava yritys ei käytännössä pääse toisen Pohjoismaan markkinoille siksi, että naapurissa vaaditaan sentin verran leveämpiä ikkunankarmeja, on jossain vikaa. Vastaavanlaisiin rajaesteisiin pureutuminen kuului myös Suomen puheenjohtajakauden kärkikysymyksiin, ja työtä on jatkossa tiivistettävä entisestään. Perästä siis kuuluu.

Minkä varaan rakennamme?

Luonteva yhteistyö ja luova yhdessä toimiminen edellyttää, että perusta on kunnossa. Tällä tarkoitan ennen kaikkea sitä, että pohjoismainen yhteistyö rakentuu yhteisöllisyyden tunteen varaan, joka puolestaan syntyy ja uudistuu lukemattomissa ruohonjuuritason kohtaamisissa. Myös virallisen yhteistyön oikeutus edellyttää pidemmällä tähtäimellä vahvaa kansalaisten Pohjolaa. Ilman ihmisten tukea yhteistyön rakenteet muuttuvat ilmalinnaksi, joka ennemmin tai myöhemmin on tuomittu puhkeamaan. Tästä näkökulmasta erityisen merkittäväksi kysymykseksi nousee nuorten osallistuminen Pohjolan rakentamiseen.

Tämän päivän kutistuvassa maailmassa käydään yhä kovempaa kisaa ihmisten huomiosta, mikä vaatii myös pohjoismaiselta yhteistyöltä uutta ja raikasta virtaa. Tähän pyrimme puheenjohtajakaudellamme muun muassa kutsumalla satakunta opiskelijaa pohjoismaisista yliopistoista pohtimaan neljän päivän ajaksi arkipäivän ratkaisuja ilmastonmuutoksen haasteisiin Aalto-yliopiston johdolla. Kiersimme myös maamme vähemmän ruotsinkielisillä alueilla kertomassa pohjoismaisesta yhteistyöstä, toimme SvenskaNu-kielikampanjan puitteissa tanskalaiset dogma-filmit, Wallander-kirjat ja monet muut kulttuuriveturimme kouluihin sekä panostimme uuteen pohjoismaiseen ruokaan.

Päästä sinäkin sisälläsi asuva pieni pohjoismaalainen valloilleen, sillä Norden on brändi, johon kannattaa panostaa.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin artikkeli  on julkaistu Hufvudstadsbladetissa 19. tammikuuta 2012.