Handlinger tilknyttet webside
Indholdet er ikke tilgængeligt på dit valgte sprog. Vi viser det istedet på Finsk

Avoin yhteiskunta rakentuu vastuulliselle kansalaisuudelle

Pohjoismaiden neuvoston istunnon Kööpenhaminassa avanneessa huippukokouksessa Pohjoismaiden pääministerit alustivat keskustelua avoimesta yhteiskunnasta.

01/11 2011
Jyrki Katainen

Pääministerit Jyrki Katainen ja Fredrik Reinfelt huippukokouksessa Kööpenhaminassa.

Fotograf
Magnus Fröderberg/norden.org

Suomen pääministeri Jyrki Katainen näkee avoimen yhteiskunnan rakentuvan pitkälti vastuulliseen kansalaisuuteen eli yksilön vastuuseen toimistaan.

Katainen pitää Norjan tapaa hoitaa maata heinäkuussa koskenut tragedia esimerkillisenä, sillä kansalaiset ja johtajat yhdessä puolustavat avointa yhteiskuntaa eristäytymisen ja muurien rakentamisen sijasta.

Pääministeri pitää vapaata tiedonvälitystä välttämättömänä, jotta Pohjoismaissa voidaan taata jatkossakin tasavertainen kohtelu kaikille.

Keskiryhmän Astrid Thors toivoi, etteivät vihapuheet heikennä Pohjolan tasa-arvoisuutta.

Konservatiiviryhmän puheenvuorossa Sinuhe Wallinheimo totesi Pohjoismaiden brändin olevan vahva, mutta että sitä pitää edelleen kehittää.

- Vastuulle on kova kysyntä jatkossakin, Wallinheimo jatkoi.

Keskiryhmän Simo Rundgren toivoi, ettei talouskriisi romuta kansalaisten uskoa demokraattiseen päätöksentekoon.

Luvasssa on voimakas opetus meille poliitikoille, jotta muistamme varmistaa kansalaisten luottamuksen demokratiaan jatkossakin.

Perussuomalaisten Maria Tolppanen peräänkuulutti Pohjoismailta perheiden tukemista, ettei kukaan pohjoismaiden kansalaisista tipahtaisi sosiaaliturvan ulkopuolelle.

Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan ihmiset voivat aivan oikeutetusti kysyä millä oikeudella poliitikot päättävät heidän elämästään talouskriisin aikana.

Pääministeri uskoi suoran puheen olevan paras valinta, jolla saadaan kansalaiset ymmärtämään tilanteen vakavuus.

 

 

 

 

Kontakter

Bodil Tingsby
Telefon +45 33 96 03 57
E-mail bot@norden.org

Relateret indhold
  • Session 2011

    Nordisk Råds session 2011 foregår i København den 1.-3. november 2011.

  • Statsministrene (Organisation)

    Statsministrene har det øverste ansvar for det nordiske regeringssamarbejde. Der afholdes nordiske statsministermøder et par gange om året. Desuden mødes de nordiske statsministre i løbet af året i andre sammenhænge.