Kansainvälinen talouskriisi on ollut uutisten pääaiheena jo monta viikkoa. Meno taitaa jatkua, vaikka viime viikkojen pelastusoperaatiot näyttävät palauttaneen ainakin osan luottamusta. Tämä pätee aivan erityisesti EU:n alueella. Panokset ovatkin olleet kovia, jopa kovempia kuin kriisin aiheuttajamaassa Yhdysvalloissa. Vielä on kuitenkin liian aikaista huokaista helpotuksesta. Epävarmuustekijöitä on edelleen runsaasti.
Pohjoismaista ylivoimaisesti eniten kärsii Islanti. Islantilainen taloustarina – islantilaisittain saaga – on saanut onnettoman, mutta ei kuitenkaan yllättävän, lopun. Maailman valloittaminen lainarahalla on todellista riskipeliä. Riski on lauennut, Islannin valtio on kansallistanut kolme pankkia ja on itse konkurssin partaalla. Kansainvälinen valuuttarahasto kolkuttaa jo ovea tarjotakseen kovaa talouskuuria.
Kriisi tuntuu Tanskassakin. Roskilde Bank on joutunut Tanskan keskuspankin huostaan. Tanskassa suurimmat pankit ovat tehneet mielenkiintoisen keskinäisen sopimuksen vaikeuksiin joutuneiden pankkien pelastamiseksi. Samanaikaisesti ”ulkopuolisuus” tuntuu: Tanska ei kuulu euroalueeseen, eikä näin ollen ole mukana pöydässä, jossa kovat päätökset tehdään. Uusi kansanäänestys euroon siirtymiseksi on taas askeleen lähempänä.
Suomi on Pohjoismaista pärjännyt parhaiten. Edellinen kriisi taitaa olla vielä tuoreessa muistissa. Tärkeä tekijä on myös se, että suomalaisten pankkien varainhankinta perustuu talletuksiin eikä riskirahaan. Näin ollen suomalaisten pankkien vakavaraisuus on muihin pankkeihin verrattuna huomattavasti korkeampi. Pohjoismaiden Neuvosto kokoontuu 60. istuntoonsa Helsingissä 27.–29.10.2008. Niin sanotun huippukokouksen teemana on ”Globalisaatio, talouskriisi ja pohjoismainen hyvinvointimalli”. Kokouksessa Pohjoismaiden pääministerit väittelevät suurimpien oppositiopuolueiden puheenjohtajien kanssa. Odotan mielenkiintoista keskustelua päivänpolttavasta aiheesta.
Tanskassa toimii arvostettu ajatushautomo Mandag Morgen, jonka tuoreimmassa viikkokirjeessä on mielenkiintoinen haastattelu brittiläisestä John Elkingtonista, joka on tunnettu talousajattelija ja bestseller-kirjailija. Siinä Elkington toteaa, että talouskriisi tekee kipeää, mutta ajan myötä se muokkaa tietä uudelle ja kestävälle talousjärjestelmälle ja on siksi tarpeellinen. Uudessa kestävässä talousjärjestelmässä kapitalismin pelisäännöt eivät ole yksinään hallitsevia, vaan sosiaalinen ja ekologinen kestävyys korostuu. On mahdollista räätälöidä markkinavetoinen malli, joka tuottaa sekä voittoa ja taloudellista kasvua että sosiaalista ja ekologista kestävyyttä maailmanlaajuisesti.
Siihen tarvitaan yhteiskuntaurakoitsijoita. Sellainen on esimerkiksi kenialainen professori ja ympäristöaktivisti ja vuoden 2004 Nobelin rauhanpalkinnon saaja Wangari Muuta Maathai. Hänen perustamansa Green Belt Movement -liikkeen toimesta Afrikan köyhät naiset ovat istuttaneet 30 miljoonaa puuta eroosion pysyttämiseksi ja viljelymaan parantamiseksi.
Toinen esimerkki on Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2006 saanut bangladeshilainen talousprofessori Muhammad Yunas. Hänen perustamansa Grameen Bank on menestyksekkäästi myöntänyt mikrolainoja köyhille yrittäjille, jotka eivät ole saaneet tavallisia pankkilainoja. Kriisi tekee kipeää, mutta antaa samalla mahdollisuuden harkita menoa uudelleen. Tätä mahdollisuutta ei ole varaa hukata.
