15 panostusta biotalousbisneksen piristämiseksi

27.06.18 | Uutinen
MR-FJLS i Haparanda
Photographer
Svenska regeringskansliet
Metsästä ja merestä peräisin olevat materiaalit korvaavat yhä useammin muovin ja muita fossiilista raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Uusien innovatiivisten tuotteiden ja yritysten tukemiseksi tarvitaan selkeämpiä poliittisia tavoitteita, lisää tutkimusta ja tukea biotalouden klustereille. Nämä ovat kolme esimerkkiä 15 panostuksesta, joihin Pohjoismaiden tulee ryhtyä biotalouden johtoasemansa säilyttämiseksi. Kestävästä kasvusta vastaavat ministerit hyväksyivät pohjoismaisen toimintasuunnitelman tämänpäiväisessä kokouksessaan Ruotsin puolella sijaitsevalla Haaparannalla.

Eri puolilla Pohjoismaita rohkeat yrittäjät ja tulisielut sijoittavat teollisuudenaloihin, joilla jalostetaan metsän, meren ja maatalouden raaka-aineita ja sivutuotteita täysin uusilla tavoilla.

Puusta tulee tekstiilejä, kalajätteestä kosmetiikkaa sekä korjuu- ja ruokajätteestä ympäristömyötäisiä vaihtoehtoja dieselille ja bensiinille.

Näistä alan uusista yrityksistä voi tulla päätoimijoita koko ajan vahvistuvassa biotaloudessa – jos ne saavat oikeanlaista poliittista ja taloudellista tukea.

Biotalouden uusi aikakausi

Haaparannalla tänään pidetyssä kokouksessa Pohjoismaiden maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasiain ministerit hyväksyivät toimintasuunnitelman, joka sisältää 15 panostusta uusien biotalousyritysten tukemiseksi.

– Meillä on edessämme biotalouden uusi aikakausi, jonka aikana voi syntyä uusia aloja ja työpaikkoja. Jos toimimme oikein, maa- ja metsätalouden, kalastuksen ja vesiviljelyn elinkeinot voivat hyötyä suuresti siitä, että biomassasta saadaan jalostettua arvokkaampia tuotteita, Ruotsin maaseutuministeri Sven-Erik Bucht sanoo.

Meri ja metsä avainasemassa

Sven-Erik Bucht on kutsunut ministerikollegansa kotikaupunkiinsa Haaparannalle. Siellä on samaan aikaan käynnissä myös kansainvälinen metsäkokous, johon on kokoontunut maailman suurimpien metsämaiden edustajia.

Metsä on avainasemassa nopeasti kasvavassa biotaloudessa kalastuksen ja maatalouden rinnalla. Pohjoismaiden metsätalouden tuotannon osuus on 30 prosenttia ja kalastussaaliiden 50 prosenttia Euroopan kokonaistuotannosta.

Kilpailukykyä ja kestävyyttä

Pohjoismaisen biotalouspaneelin asiantuntijat ovat selvittäneet toimia, jotka voivat edistää kilpailukykyistä, kannattavaa ja kestävää biotaloutta. Toimet voidaan jakaa kolmeen päälinjaan: innovointiin, vauhdittamiseen ja verkostojen luomiseen.

Toimintasuunnitelman tarkoituksena on helpottaa siirtymää perinteisestä maa- ja metsätaloudesta teknisesti kehittyneisiin teollisuudenaloihin, jotka hyödyntävät biomassaa tehokkaasti.

Entistä suuremmat pohjoismaiset markkinat

Toimintasuunnitelman lähtökohtana ovat alat, joilla maat voivat hyötyä yhteistyöstä esimerkiksi järjestämällä koulutuksia maaseudun nuorille, rahoittamalla tutkimusta ja rakentamalla suurempia pohjoismaisia kotimarkkinoita.

Maat voivat tehdä yhteistyötä myös lisätäkseen toimintavahvuuttaan EU:ssa ja YK:ssa tavoitteena edistää kestävää biotaloutta.

 

Lataa Pohjoismainen biotalous – 15 ehdotusta kestävän muutoksen toteuttamiseksi -julkaisu tästä

Tutustu biotalouden tulisieluihin: Made of Courage