Tehdyt toimenpiteet

20 pohjoismaista puoluetta haluaa tehostaa PN:ää

Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmä on laatinut uuden periaateohjelman, jonka takana on kokonaista 20 pohjoismaista keskustapuoluetta. Puolueet haluavat poistaa rajaesteet ja tehostaa pohjoismaista yhteistyötä.

30.10.2006

Keskiryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Simo Rundgren ja Pohjoismaiden neuvoston varapresidentti Kristian Pihl Lorentzen esittelivät periaateohjelman lehdistölle maanantaina 30. lokakuuta.

– Ei ole ollut helppoa laatia yhteistä ohjelmaa 20 puolueelle, mutta nyt meillä on yhteiset visiot keskiryhmän politiikalle Pohjoismaiden neuvostossa, Simo Rundgren sanoi.

– Tavoitteenamme on Pohjoismaiden neuvoston työn tehostaminen, sanoi keskiryhmän visiot esitellyt Kristian Pihl Lorentzen.
Keskiryhmä haluaa, että Pohjoismaista tulee rajat ylittävän yhteistyön ja lähialueyhteistyön edelläkävijöitä ja että ne vahvistavat EU:n pohjoista ulottuvuutta. Pihl Lorentzen korosti, että Itämeren ja Arktiksen ympäristöasiat edellyttävät yhteistyötä venäläisten kanssa.

– Keskiryhmän neljäntenä visiona on se, että Pohjoismaista tulee kulttuurinen voimakeskus ja että näillä pienillä mailla on jotain hyvää tarjottavaa muulle Euroopalle. On myös erittäin tärkeää, että Pohjoismaat tekevät yhteistyötä aivan kuntatasoa myöten ja että tätä yhteistyötä voidaan käyttää esimerkkinä muille, Kristian Pihl Lorentzen sanoi.

Keskiryhmä korostaa ohjelmassaan, että ryhmän 20 jäsenpuolueen yhteisten arvojen keskiössä on ihminen. Kaikki ovat samanarvoisia, joten suvaitsevaisuus ja kunnioitus ovat täysin keskeisiä asioita.

Keskiryhmän tavoitteina on mm. rajaton Pohjola, pohjoismaisen hyvinvointimallin vahvistaminen ja kulttuurin hyödyntäminen pohjoismaisen yhteistyön koossa pitävänä voimana. Ympäristöasiat ovat niin ikään tärkeitä, ja ympäristöyhteistyössä keskitytään ilmastoon, Itämeren ympäristön parantamiseen ja uusiutuviin energianlähteisiin sekä pyritään vähentämään riippuvuutta fossiilisista polttoaineista.