’’Pohjolalla on iso tehtävä’’
Tukholmassa toimiva Olof Palmen kansainvälinen keskus järjestää lauantaina 14. tammikuuta keskustelun Pohjolan ja toisaalta Euroopan roolista kansainvälisissä yhteyksissä. Pohjoismaat ovat tehneet erilaisia ratkaisuja suhteissaan EU:hun ja Natoon.
Onko pohjoismainen yhteistyö aikansa elänyttä kuten Dagens Nyheter -lehti väitti pääkirjoituksessaan viime syksynä? Vai onko Pohjola ja pohjoismainen ulottuvuus saanut entistä merkittävämmän aseman sekä omien saavutustensa pohjalta että mallina EU:n uudistumiselle?
Pohjoismaiset poliitikot keskustelevat muun muassa näistä aiheista lauantaina. Mukana ovat ainakin Ole Stavad, Pohjoismaiden neuvoston presidentti, Thorbjörn Jagland, Norjan suurkäräjien puhemies, entinen pääministeri ja puolueen puheenjohtaja, Kimmo Kiljunen, kansanedustaja, suuren valiokunnan varapuheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen sekä Ingvar Carlsson, Ruotsin entinen pääministeri.
Palme-keskuksen Internet-sivuilla Ingvar Carlsson peräänkuuluttaa vahvempaa pohjoismaista yhteistyötä.
- Uusliberalismin kannattajat väittävät, että sääntely on purettava Euroopassa, politiikka siirrettävä sivuun ja annettava markkinavoimien ottaa vastuu edistyksestä. Mielestäni Pohjolalla on nyt iso tehtävä edessään. Meidän on näytettävä vaihtoehtoinen tie, joka tarjoaa paremmat kehitysmahdollisuudet ja jonka lähtökohtana on yksittäinen ihminen, Ingvar Carlsson kirjoittaa.
