Tehdyt toimenpiteet

’’Seksin oston kieltävä laki toimii’’

31.10.2004

Huumeita käyttävät naiset ovat lopettaneet prostituution ja hakeutuneet sen sijaan hoitoon sen jälkeen, kun seksin oston kriminalisoiva laki tuli voimaan Ruotsissa 1999. Näin totesi rikostarkastaja Anders Gripenberg Tukholmassa sunnuntaina pidetyssä seminaarissa, jossa aiheena oli ihmiskauppa seksuaalisessa hyväksikäyttötarkoituksessa. Seminaari oli Pohjoismaiden neuvoston vasemmistososialistisen puolueryhmän järjestämä.
-Huumeita väärinkäyttävät naiset eivät ole onnistuneet organisoimaan toimintaansa internetissä tai muulla tavoin, Gripenlöf kertoo. Hän vertaa Tukholman tilannetta Osloon tai Helsinkiin, joissa katuprostituutio on lisääntynyt valtavasti.

Marianne Eriksson, entinen EU-parlamentaarikko, kertoi seksuaalisessa hyväksikäyttötarkoituksessa tehtävän ihmiskaupan koskevan Ruotsissa vain noin 800 naista, kun taas Suomessa vastaava luku on noin 15 000 naista.

Trine Lund Jenssen, joka työskentelee naiskaupan torjuntaan keskittyvässä projektissa Kööpenhaminassa, vastusti voimakkaasti prostituution legalisointia, koska se hänen mielestään lisää uusien toimijoiden värväämistä. Hän peräänkuuluutti myös ueampia tuomioita ihmiskaupan perusteella. Tanskassa on tähän mennessä langetettu vain yksi ihmiskauppaan liittyvä tuomio.
-Prostituution ja ihmiskaupan välillä ei ole eroa, sanoi Trine Lund Jenssen. Ihmiskauppa on globalisoitunutta prostituutiota.