”Globaali kilpailu työpaikoista vaatii yhteistyötä Pohjoismailta"
Poliittinen kilpajuoksu työpaikoista ja eri puolilla maailmaa esiintyvä protektionismi asettavat uusia vaatimuksia pohjoismaiselle yhteistyölle. Pohjoismaiden hallitusten on lisättävä keskinäistä yhteistyötään, ettei Pohjola piiloprotektionismin nimissä joudu syrjään taistelusta työpaikoista. Näin kirjoittaa taloustieteen professori Lars Oxelheim useissa pohjoismaisissa lehdissä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.
Lars Oxelheim, ruotsalaisen Lundin yliopiston professori arvioi globaalin kriisin ja protektionismin asettavan uusia haasteita pohjoismaiselle yhteistyölle. Valokuva: Fredrik Eriksson
– Pohjoismaiden hallitusten on yhteistyössä torjuttava kriisistä mahdollisesti johtuvaa EU:n valtiotukisääntäjen lievempää tulkintaa ja keskitettävä ponnisteluita harmaan vyöhykkeen ilmiöiden ja piiloprotektionismin havaitsemiseen.
Lars Oxelheim viittaa artikkelissaan ilmiöön, jota hän kutsuu nimellä "teollinen sodanjulistus". Tällä hän tarkoittaa hallituksen protektionistista käyttäytymistä, joka liittyy selkeisiin yrityksiin turvata kotimaisen autoteollisuuden työpaikat. Hänen mielestään protektionismi horjuttaa kilpailumarkkinoita, mikä voi hidastaa teollista uudistumista ja johtaa siihen, ettei tuotantoa sijoiteta yritystaloudellisesti kannattaviin paikkoihin.
Oxelheimin mielestän itsestään selvä pitkän aikavälin ratkaisu on hyvän investointi-ilmapiirin ja optimaaliseen tuottoon pystyvän tuotantokoneisto luominen Pohjolaan. Se ei kuitenkaan riitä pienille äärialueiden talouksille maailmanlaajuisen kriisin aiheuttamassa taistelussa työpaikoista, vaan Pohjoismaiden hallitusten on tuotava Pohjoismaita näkyvämmin sille mahdollisina sijoituskohteina. Oxelhamilla on konkreettinen ehdotus, jolla näkyvyyttä voidaan lisätä ja herättää ulkomaisten sijoittajien kiinnostusta Pohjoismaihin alueena.
– Pohjoismaiden hallitusten pitäisi tehdä aloite yhteisestä Invest in the Nordic Region Agency -laitoksesta, jonka avulla kansainväliset sijoittajat saataisiin kiinnostumaan alueesta kokonaisuutena, Oxelham korostaa artikkelissaan.
Globaali kriisi ja siihen liittyvä piiloprotektionismi viittavat myös siihen, että tarvitaan vastine maailman kauppajärjestö WTO:lle. Vastaava globaali laitos voisi tuomita seuraamuksia, jos investointien pelisääntöjä ei noudatettaisi.
– Pohjoismaiden hallituksille on erittäin tärkeää, että kamppailu tietovaltaisista työpaikoista saa järjestäytyneet muodot, ja siksi niiden pitäisi yhteisesti ponnistella tällaisen laitoksen luomiseksi.
Lars Oxelheim on Lundin yliopiston professori ja hän työskentelee myös Tukholmassa sijaitsevassa elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa (Institutet för Näringslivsforskning) sekä Shanghaissa sijaitsevassa Fudanin yliopistossa. Hän toimii myös puheenjohtajana ruotsalaisessa talousalan Eurooppa-tutkimukseen keskittyvässä SNEE-verkostossa (Svenska Nätverket för Europaforskning i Ekonomi).
