”Pohjoismaille vetovastuu kestävästä kehityksestä!”

30.05.17 | Uutinen
 Launch of Nordic Solutions to Global Challenges
Photographer
Silje Katrine Robinson/norden.org
Pohjoismailla on ainutlaatuiset edellytykset ottaa kansainvälinen vetovastuu kestävän kehityksen edistämisestä. Näin totesivat kolme kansainvälistä mielipidevaikuttajaa – Fadumo Dayib, Gunhild Stordalen ja Katherine Richardson – puhuessaan Pohjoismaiden pääministereille tänään Norjan Austevollissa.

Pohjoismaiden pääministerit julkistivat tiistaiaamupäivällä uuden kansainvälisen aloitteensa ”Nordic Solutions to Global Challenges” (Pohjoismaisia ratkaisuja globaaleihin haasteisiin). Julkistus tapahtui Norjan Bergenin edustalla Austevollissa sijaitsevassa Merentutkimuslaitoksessa.

Paikka ei äkkiseltään kuulosta kovin globaalilta, mutta kansainväliset merentutkijat seuraavat siellä ilmastonmuutoksen vaikutusta meriympäristöön. Austevollissa oli myös YK:n Agenda 2030:n tieteellisen seurantaryhmän asiantuntija Katherine Richardson, joka oli saapunut kuulemaan lisää pääministerien uudesta aloitteesta.

– Aloite on tärkeä, koska se antaa Pohjoismaille ainutlaatuisen mahdollisuuden tuoda markkinoille uusiutuviin perustuvia ilmasto- ja energiaratkaisuja. Pariisin sopimus on luonut näille ratkaisuille valtavat markkinat, joilla Pohjoismaat ovat vahvoilla, Richardson totesi.

Pohjoismaisen tasa-arvon ruumiillistuma

Austevolliin oli saapunut myös Fadumo Dayib, joka on YK:n tasa-arvojärjestön vt. johtaja Somaliassa. Hän kertoi pääministereille tulostaan Suomeen 18-vuotiaana pakolaisena, joka oli siihen mennessä käynyt koulua vain viisi vuotta. Suomessa hän saattoi luoda perustan elämälleen hyvin koulutettuna, itsensä elättävänä ja poliittisesti aktiivisena henkilönä. 

Fadumo Dayib oli viime vuonna Somalian ensimmäinen naispuolinen presidenttiehdokas.

– Edessänne on henkilö, joka on ”Nordic Gender Effectin” ruumiillistuma, hän sanoi viitaten yhteen pääministerialoitteen kolmesta pääteemasta.

Pohjoismaista voi tulla elintarvikealan Piilaakso. Täällä on vastuullisten elintarvikeratkaisujen kehittämiseen vaadittavaa osaamista ja innovointipohjaa. Jos Pohjoismaat eivät tartu toimeen, kuka sitten tarttuu? 

Elintarvikealan tuleva Piilaakso

Nordic Gender Effectin, eli pohjoismaisten sukupuolivaikutusten, lisäksi pääministerialoitteen teemoja ovat Nordic Green ja Nordic Food and Wellfare.

EAT-säätiön johtaja ja perustaja Gunhild Stordalen kehotti Pohjoismaiden pääministereitä perustamaan elintarvike-, terveys- ja ympäristöalan tutkimuskeskuksen.

– Pohjoismaista voi tulla elintarvikealan Piilaakso. Täällä on vastuullisten elintarvikeratkaisujen kehittämiseen vaadittavaa osaamista ja innovointipohjaa. Jos Pohjoismaat eivät tartu toimeen, kuka sitten tarttuu? Gunhild Stordalen kysyi.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ja Norjan Erna Solberg pitivät uudesta tutkimuskeskuksesta heitettyä haastetta erittäin hyvänä ideana.

– Ruoantuotannon on ensinnäkin oltava vastuullista. Toiseksi tavallisten ihmisten tulisi helposti voida käyttää hyviä ja luonnollisia elintarvikkeita, Erna Solberg sanoi.

Kolme vuotta tiedon jakamista

 Kolmivuotisen ”Nordic Solutions to Global Challenges” -aloitteen aikana toteutetaan kuusi kansainvälisestä lippulaivahanketta.

Ne tekevät vuosina 2017–2019 tunnetuksi pohjoismaisia kokemuksia, ratkaisuja ja näkemyksiä sopivissa kansainvälisissä yhteyksissä.

Aloite rahoitetaan pääosin yhteispohjoismaisista budjettivaroista. Toistaiseksi rahoitusta on varattu 74 miljoonaa Tanskan kruunua (noin 10 miljoonaa euroa), mutta summa voi vielä kasvaa.