Tehdyt toimenpiteet

Analys Norden -uutiskirje lakkautetaan

Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston julkaisema poliittisten analyysien verkkolehti lakkautetaan nykyisessä muodossaan. Viimeinen numero ilmestyy 23. helmikuuta, ja sen aiheena on pohjoismainen malli.

09.02.2012
Finnmarksvidda, Norge

Analys Nordenin erikoisnumeron etusivu: numeron aiheena oli Pohjoismaiden poliittiset ääri-ilmiöt ja se julkaistiin Pohjoismaiden neuvoston istunnon 2011 yhteydessä, jossa muun muassa keskusteltiin Utøyan traagisista tapahtumista kesällä 2011.

Valokuvaaja
Karin Beate Nøsterud/norden.org

Pohjoismaisesta yhteistyöstä on puhuttu ja kirjoitettu paljon viime vuosina. Sekä Tanskan vastavalittu hallitus että Suomen uusi presidentti ovat kehottaneet vahvistamaan pohjoismaista yhteistyötä.

Pohjoismaiden sosiaalidemokraatit julkaisivat viime viikolla uuden tutkimushankkeen, jossa tarkastellaan pohjoismaisen mallin tulevaisuutta. Lisäksi Pohjoismaat saavat huomiota monissa eri poliittisissa yhteyksissä.

Pohjoismaiden ministerineuvosto ja Pohjoismaiden neuvosto ovat julkaisseet yhdessä vuosien ajan Analys Norden -lehteä ensin painettuna ja sitten verkkoversiona. Mukana on ollut monta kirjoittajaa, joiden artikkelit ovat synnyttäneet keskustelua maissa sekä Pohjoismaiden poliitikkojen keskuudessa.

Valitettavasti lukijamäärä on jäänyt melko vaatimattomalle tasolle, ja siksi tilalle on päätetty ajatella toista ratkaisua. Analys Nordenia seuraavan julkaisun muodosta ei ole vielä varmuutta. Varmaa kuitenkin on, että nykyisessä muodossaan Analys Nordenin viimeinen numero ilmestyy 23. helmikuuta. Sen aiheena on pohjoismainen malli, josta on käytyä vilkasta keskustelua viime vuosina.

Kiitämme lukijoita suuresta mielenkiinnosta ja palaamme asiaan myöhemmin vuoden aikana.

Yhteydenotot

Michael Funch
Puhelin +45 33960332
Sähköposti mifu@norden.org

Samasta aiheesta
  • Analys Norden

    Analys Norden analysoi ja syväluotaa Pohjoismaiden poliittista elämää. Verkkolehden huolella valitut kirjoittajat analysoivat tapahtumia ja niiden taustoja.