Anna Abrahamssonista Nuorten Pohjoismaiden neuvoston uusi presidentti

26.10.15 | Uutinen
Nuorten Pohjoismaiden neuvosto (UNR) oli koolla vuotuisessa istunnossaan Reykjavikissa 23.–25. lokakuuta 2015. Neuvoston uudeksi presidentiksi valittiin suomalainen Anna Abrahamsson, joka edustaa Pohjoismaiden keskustanuoria. Abrahamsson haluaa tulevan vuoden aikana vahvistaa nuorten roolia pohjoismaisessa yhteistyössä.

– Globalisaation syveneminen tuo pohjoismaiselle yhteistyölle täysin uusia mahdollisuuksia ja haasteita, ja meneillään on monia tärkeitä uudistusprosesseja. UNR:llä onkin merkittävä rooli nuorten äänitorvena ja pohjoismaisen tulevaisuudenvision vahvistajana. Pohjoismainen yhteistyö on tärkeää, ja sen vaikutukset ulottuvat ihmisten arjesta aina kansainvälisille areenoille saakka. UNR aikoo jatkossakin tarjota uusia näkökulmia ja ratkaisuja, toteaa vastavalittu presidentti Anna Abrahamsson.

Nuorisoneuvoston uudessa puheenjohtajistossa on presidentin lisäksi mukana edustajia kaikista kattojärjestöistä ja Pohjoismaista.

Istuntoon osallistui jäsen- ja tarkkailijajärjestöjen edustajia koko Pohjolasta – yhteensä noin 80 henkeä. Puheenaiheiden kirjo ulottui ulkopolitiikasta ympäristöön ja pakolaisasioihin. Toivomme, että istunnossa hyväksytyt päätöslauselmat otettaisiin vuoden aikana huomioon ja että niistä keskusteltaisiin Pohjoismaiden neuvoston valiokunnissa ja puolueryhmissä.

Pohjoismainen yhteistyö on tärkeää, ja sen vaikutukset ulottuvat ihmisten arjesta aina kansainvälisille areenoille saakka. UNR aikoo jatkossakin tarjota uusia näkökulmia ja ratkaisuja.

UNR:n puheenjohtajisto

Presidentti: Anna Abrahamsson (Suomi, Pohjoismaiden keskustanuoret), Sebastian Lukas Bych (Tanska, Pohjoismaiden vasemmistonuoret), Espen Krogh (Tanska, Pohjoismaiden konservatiivinuoret), Natan Kolbeinsson (Islanti, Pohjoismaiden demarinuoret), Steffen Stustad (Tanska, Pohjoismaiden liberaali- ja radikaalinuoret), Oskar Annermarken (Ruotsi, Pohjoismaiden vihreät nuoret), Carl Olehäll (Ruotsi, Pohjoismaiden kristillisdemokraattiset nuoret), tarkkailija Thorgny Arwidson (Ruotsi, Norden-yhdistysten nuorisoliitto)

Netti-tv

UNR:n aiempi puheenjohtaja Kai Alajoki haastattelee Anna Abrahamssonia. Haastattelu tallennettiin Pohjoismaiden neuvoston istunnon aikana.