Tehdyt toimenpiteet

Avoin kirje ulkoministereille Stoltenbergin raportista

Norden-yhdistykset pitävät ulkopoliittisen yhteistyön tiivistämistä Pohjoismaissa tervetulleena asiana ja suhtautuvat siitä syystä positiivisesti Norjan entisen ulkoministerin Torvald Stoltenbergin raporttiin, jonka tämä on laatinut Pohjoismaiden ulkoministerien pyynnöstä. Ministereille kohdistetussa avoimessa kirjeessä Norden-yhdistysten liitto peräänkuuluttaa nyt raportin soveltamista käytännössä.

27.05.2009

Norden-yhdistysten liitto kirjoittaa:

”Nykytilanteessa Pohjoismaita eivät uhkaa mitkään perinteiset sotilaalliset uhat, vaan edessä olevat uudet haasteet liittyvät maailmanlaajuiseen kehitykseen ja ilmastonmuutokseen. Siksi Pohjoismaiden on yhdistettävä voimansa puolustaakseen yhteisiä arvojaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Erityisesti on syytä painottaa yhteisten siviilikriisinhallintavalmiuksien ja siviilipuolustuksen kehittämistä.

Pohjoismaat ovat toisen maailmansodan jälkeisenä aikana valinneet erilaisia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, mutta samalla ne ovat ottaneet toisensa huomioon ja edistäneet vakautta, jolla on varmistettu turvallisuus kylmän sodan aikana. Nykypäivän muuttuneessa tilanteessa Pohjoismaiden ulkoministerien pitäisi pystyä toteuttamaan Stoltenbergin raportin sisältämät ehdotukset ainakin olennaisilta osin.”

Norden-yhdistykset kehottavat Pohjoismaiden ulkoministereitä laatimaan yhteistä solidaarisuusjulistusta koskevasta ehdotuksesta käytännössä sovellettavissa olevan mallin. Tämä auttaisi osaltaan turvaamaan yhteiset yhteiskunnalliset arvot ja turvallisuuden Pohjois-Euroopassa tulevaisuudessakin.