Tehdyt toimenpiteet

Baltic Development Forum 2010: Alueellisia ratkaisuja eurooppalaisiin haasteisiin

Talouskriisi on iskenyt rajusti moniin Itämeren alueen maihin. Itämeren kehitysfoorumi (BDF) keskittyy vuonna 2010 siihen, millaista alueellista yhteistyötä voidaan tehdä Euroopan haasteisiin vastaamiseksi. Pohjoismainen yhteistyö on tästä hyvä esimerkki.

31.05.2010
Halldór Ásgrímsson

- Kokemuksemme Pohjoismaissa osoittavat, että alueellinen yhteistyö ja poliittinen johtajuus voivat vahvistaa pieniä maita.

Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

- Kokemuksemme Pohjoismaissa osoittavat, että alueellinen yhteistyö ja poliittinen johtajuus voivat vahvistaa pieniä maita. Alueellinen yhteistyö voi lisätä Pohjoismaiden kaltaisten pienten maiden globaalia kilpailukykyä esimerkiksi sen myötä, että markkinat integroituvat, resursseja kootaan yhteen, kokemuksia vaihdetaan ja tehdään kansainvälistä yhteistyötä, Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Hálldor Ásgrímsson toteaa ennen Itämeren kehitysfoorumia, joka kokoontuu Liettuan pääkaupungissa Vilnassa 1.-2. kesäkuuta.

Itämeren kehitysfoorumin tämän vuoden teemana on "Eurooppalaisia haasteita - alueellisia ratkaisuja: työpaikkoja, investointeja ja kestävää kasvua". Foorumiin kokoontuu ministerejä, poliitikkoja ja elinkeinoelämän johtoa Itämeren alueelta. Pohjoismainen neuvosto on strateginen kumppani Itämeren kehitysfoorumissa.

Ásgrímsson osallistuu kokoukseen, jossa käsitellään Itämeren kehitysfoorumin yhteydessä julkistettavaa raporttia alueen tilanteesta. Raportin mukaan globaali talous vaikuttaa Itämeren alueen talouksiin enemmän kuin muihin EU:n ja OECD:n jäsenmaihin.

- Mielestäni on tärkeää, että raportissa todetaan, että pahin uhka ei ole globaalin talouden muista osista tuleva kilpailu vaan haluttomuus muuttaa asioita kotimaassa. Kriisiaikoina on selvää, että ne, jotka kykenevät muuttumaan ja sopeutumaan, selviytyvät parhaiten, Hálldor Ásgrímsson sanoo. Itämeren alueen tilaa koskevan raportin ovat rahoittaneet Pohjoismaiden ministerineuvosto ja Euroopan investointipankki.

Pohjoismaiden ministerineuvostolla on näyttelyosasto 1.-2. kesäkuuta pidettävässä Itämeren kehitysfoorumissa. Siellä haastatellaan keskiviikkona 2. kesäkuuta Suomen pääministeriä Matti Vanhasta ja Tanskan entistä pääministeriä ja Uffe Ellemann Jenseniä, joka toimii nykyisin Itämeren kehitysfoorumin puheenjohtajana.

Näyttelyosastolla on tärkeässä asemassa myös Pohjoismaiden osallistuminen Valko-Venäjän korkea-asteen koulutukseen. Millaista on olla valkovenäläinen opiskelija valkovenäläisessä Vilnassa maanpaossa toimivassa European Humanities -yliopistossa (EHU)? Miksi EHU tarvitsee lahjoittajia ja tukea kansainväliseltä yhteisöltä? Vastaukset näihin kysymyksiin annetaan Pohjoismaiden ministerineuvoston näyttelyosastolla tiistaina 1. kesäkuuta kello 11.30. Silloin haastatellaan EHU:n opiskelijoita ja EHU:n johdossa toimivaa Dan Davidsonia.

On myös odotettavissa, että Tanskan ulkoministeri Lene Espersen vierailee Pohjoismaiden ministerineuvoston näyttelyosastolla osallistuessaan Itämeren kehitysfoorumiin. Tanska toimii Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana vuonna 2010.


Lue lisää Itämeren kehitysfoorumin yhteydessä pidettävästä EHU-seminaarista

Yhteydenotot

Silje Bergum Kinsten
Puhelin +45 33 96 02 51
Sähköposti siki@norden.org

Samasta aiheesta
  • Pohjoismainen kädenjälki näkyy EU:n Itämeri-strategiassa (Uutinen)

    Pohjoismaat ovat jättäneet Pohjoismaiden ministerineuvoston välityksellä selvän kädenjäljen EU:n uuteen Itämeri-strategiaan. EU-komissio esitteli Itämeren aluetta koskevan strategiansa useissa tapahtumissa, jotka järjestettiin EU-maissa keskiviikkona.