Tehdyt toimenpiteet

Britt Lundberg on tuonut Pohjoismaat lähemmäksi toisiaan

Pohjoismainen vapaa liikkuvuus on ottanut edistysaskeleita tänä vuonna. Se onkin ollut Britt Lundbergin tärkein tavoite hänen toimiessaan Pohjoismaiden neuvoston presidenttinä vuonna 2017. Lundbergin kausi presidenttinä päättyy vuodenvaihteessa.

19.12.2017

Ahvenanmaalainen Britt Lundberg on toiminut Pohjoismaiden neuvoston presidenttinä vuonna 2017. Varapresidenttinä on ollut Juho Eerola.

Valokuvaaja
Magnus Fröderberg/Norden.org

Vuonna 2017 Pohjoismaiden neuvosto on muun muassa päässyt sopimukseen yhteispohjoismaisesta sähköisestä henkilötunnuksesta ja siitä, että digitaalisten TV-lähetysten väliset maakohtaiset estot tulee poistaa.

– Tällä päätöksellä on suuri merkitys käytännössä, mikäli se toteutuu. Pallo on nyt Pohjoismaiden hallituksilla, jotka voivat viedä asiaa eteenpäin. Tämä on osoitus siitä, että Pohjoismaiden neuvosto voi saavuttaa tuloksia tekemällä yhdessä tavoitteellista työtä, Britt Lundberg sanoo.

Muodollisesti katsoen molemmat päätökset ovat tällä hetkellä niin sanottuja suosituksia eli Pohjoismaiden hallituksille osoitettuja kehotuksia toimia päätösten mukaan.

Mielestäni on itsestään selvää, että pyrimme aktiivisesti saamaan kaikki mukaan pohjoismaiseen yhteistyöhön. Tämä tarkoittaa, että myös Grönlannin ja Färsaarten on tunnettava pohjoismainen yhteistyö omakseen.

Vierailu Länsi-Pohjolaan

Britt Lundberg on presidentin tehtävää hoitaessaan nostanut vuoden aikana esiin tiettyjä alueita tärkeimmän tehtävänsä, rajaesteiden poistamisen ohella. Hän on muun muassa pitänyt näkyvästi esillä Arktiksen ja Länsi-Pohjolan alueita. Lundberg on vieraillut sekä Grönlannissa että Färsaarilla osoittaakseen niiden olevan pohjoismaisessa yhteistyössä muiden alueiden kanssa samalla viivalla.

– Mielestäni on itsestään selvää, että pyrimme aktiivisesti saamaan kaikki mukaan pohjoismaiseen yhteistyöhön. Tämä tarkoittaa, että myös Grönlannin ja Färsaarten on tunnettava pohjoismainen yhteistyö omakseen.

Mukana kaikissa kesätapahtumissa

Vuonna 2017 Pohjoismaiden neuvosto on tehnyt aktiivisesti työtä, jota on johtanut sen aktiivinen presidentti. Lundberg on muun muassa ollut ensimmäinen presidentti, joka on pitänyt blogia Pohjoismaiden neuvoston Norden.org-sivustolla, sekä ollut ensimmäinen kaikkiin viiteen poliittiseen kesätapahtumaan Pohjoismaissa osallistunut presidentti. Kaikissa näissä tapahtumissa hän on osallistunut pohjoismaista näkökulmaa käsitteleviin keskusteluihin.

Britt Lundberg on erityisen iloinen siitä, että Pohjoismaiden neuvosto on päättänyt tehdä työtä sen eteen, että rauhanvälityksestä tulisi pohjoismainen tavaramerkki. Hän on myös hyvin tyytyväinen siihen, että tuore kyselytutkimus osoittaa pohjoismaisen yhteistyön juurtuneen hyvin syvälle kansalaisten parissa.

– Kyselytutkimuksen mukaan 90 prosenttia Pohjoismaiden asukkaista on sitä mieltä, että pohjoismainen yhteistyö on tärkeää tai hyvin tärkeää. Tämä antaa erittäin vahvan mandaatin jatkotyölle kohti vielä tiiviimpää yhteistyötä, Lundberg toteaa.

Uusi kansainvälinen strategia

Lundberg iloitsee myös siitä, että Pohjoismaiden neuvostolla on nyt ensimmäistä kertaa oma virkamies Brysselissä. Lisäksi neuvostolla on myös uusi kansainvälinen strategia, joka hyväksyttiin syksyllä Helsingissä pidetyssä istunnossa.

– Strategia antaa konkreettisen agendan ulkopoliittiselle työlle. Pohjoismaiden neuvoston on tärkeää profiloitua ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Sillä osa-alueella haluaisin nähdä meidän olevan tulevaisuudessa entistä aktiivisempia. Pohjoismaissa tehty kyselytutkimus osoittaa, että maiden asukkaat pitävät nimenomaan puolustusyhteistyötä kaikkein tärkeimpänä.

Presidenttivuotensa jälkeen Britt Lundberg jatkaa työtään Pohjoismaiden neuvostossa. Hän toimii keskiryhmän puheenjohtajana ja jatkaa siinä tehtävässä itselleen tärkeiden asioiden eteenpäin viemistä.

– Yksi tärkeimmistä Pohjoismaiden neuvoston tehtävistä on helpottaa pohjoismaalaisten mahdollisuuksia työskennellä, opiskella ja harjoittaa yritystoimintaa yli valtionrajojen. Tämä työ on ollut presidenttinä toimiessani tärkeintä, ja se tulee olemaan työni painopisteenä jatkossakin.

Yhteydenotot

Matts Lindqvist
Puhelin (+45) 29 69 29 05
Sähköposti matlin@norden.org