Tehdyt toimenpiteet

Brunein kanssa sopimus veronkierron estämisestä

Pohjoismaat jatkavat yhteistyötä kansainvälisen veronkierron hillitsemiseksi. Pohjoismaat Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska sekä Grönlanti ja Färsaaret allekirjoittivat keskiviikkona 27. kesäkuuta tiedonvaihtosopimukset Brunein kanssa.

27.06.2012
Valokuvaaja
Eivind Sætre/norden.org

Verotietojen vaihtosopimukset antavat veroviranomaisille pääsyn kaikkien niiden henkilöiden tietoihin, jotka yrittävät kiertää tuloista ja pääomasijoituksista maksettavia veroja. Tämän lisäksi sopimukset auttavat paljastamaan omaisuutta, jota henkilöt eivät ole ilmoittaneet kotimaansa verottajalle.

Sopimukset solmitaan perustuslaillisista syistä kahdenvälisesti, ja ne käsitellään kunkin maan parlamentissa ennen niiden voimaantuloa.

Sopimukset allekirjoitettiin keskiviikkona 27. kesäkuuta 2012 Islannin suurlähetystössä Pariisissa järjestetyssä tilaisuudessa.

Lisätietoa veronkiertoa estävistä sopimuksista

Yhteydenotot

Torsten Fensby, puh. +33 678 251 289