Tehdyt toimenpiteet

"EU:n tulisi kieltää kalojen poisheitto"

Tuhansien tonnien kalasaaliita heitetään vuosittain takaisin mereen eurooppalaisista kalastusaluksista. EU:n tulee saada kalojen poisheitto kuriin, vetoaa Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Halldór Ásgrímsson pohjoismaisissa ja kansainvälisissä tiedotusvälineissä julkaistussa artikkelissa.

23.11.2009
Fiskeredskap
Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

- EU:n nykyiset säännöt antavat kalastajille oikeuden heittää saalista yli laidan, sillä kalastajilta on kielletty muun kuin kiintiöidyn saaliin ja täysimittaisten kalojen tuonti maihin. Mielestämme EU:nkin tulisi harkita saaliin poisheiton kieltämistä, Ásgrímsson kirjoittaa artikkelissa, joka on julkaistu kansainvälisissä EUobserver- ja Fishing News -julkaisuissa sekä norjalaisessa Fiskaren- ja islantilaisessa Morgunblaðið-lehdessä.

Ásgrímsson muistuttaa esimerkiksi Norjan, Islannin ja Färsaarten käyttöön ottamasta saaliin poisheittokiellosta. Kiellon seurauksena pyydetty saalis tuodaan maihin kokonaisuudessaan. Tanskassa puolestaan on käynnissä kokeilu, jonka myötä pyritään hillitsemään poisheittoa kalastusalusten videovalvonnan avulla.

Euroopan unionin komissiokin myöntää, että EU:n nykyinen kalastuspolitiikka on todella epäonnistunut. EU:n yhteistä kalastuspolitiikkaa ollaan parhaillaan uudistamassa ja Ásgrímsson uskoo Pohjoismaiden kalastusratkaisujen tarjoavan ideoita uudistustyöhön.

- Pohjoismaissa toteutetaan kalastuksen hallinnointia eri tavoin, mutta maat tarjoavat monia hyviä ratkaisuja. Siitä todistaa Pohjoismaiden sijoittuminen kansainvälisten vertailujen kärkeen, Ásgrímsson kirjoittaa.

EU esitteli yhteisen kalastuspolitiikan uudistusta koskevan vihreän kirjan keväällä, ja nyt komissio toivoo kommentteja sidosryhmiltä. Pohjoismaiden ministerineuvostokin antaa oman palautteensa vihreästä kirjasta. Lisäksi ministerineuvosto laatii EU:n ideointityön evästykseksi koosteen Pohjoismaiden kalastusratkaisuista. Ministerineuvosto on lisäksi osallistunut uudistustyöhön muun muassa järjestämällä konferensseja, joissa EU on ollut edustettuna.

EUobserverin artikkeli [en]

World Fishing Todayn uutinen [en]

Ruotsinkielinen artikkeli

Pohjoismaiden kalastusyhteistyö