Tehdyt toimenpiteet

Foorumi käsittelemään rajaesteitä

Entinen pohjoismainen yhteistyöministeri ja diplomaatti Ole Norrback on nimitetty Pohjoismaisen rajaestefoorumin johtajaksi. ”Mielestäni kaikkein typerimmät esteet olisi poistettava heti. Eräät esteet haittaavat monia ja tuntuvat turhilta”, Ole Norrback toteaa uutiskirjeen Øresundsbrevet haastattelussa.

21.12.2007

Rajaesteet ovat tuttu työsarka Ole Norrbackille, sillä hän osallistui rajaesteselvityksen laatimiseen kuusi vuotta sitten. Hänen mielestään jo silloin oli pöyristyttäviä esimerkkejä rajaesteistä eikä hän ole täysin varma siitä, onko ongelmat vieläkään saatu ratkaistua. Norrback ei usko kaikkien rajaesteiden poistamisen olevan mahdollista, mutta hän on vakuuttunut siitä, että tilannetta voidaan parantaa.

Ole Norrback johtaa Pohjoismaista rajaestefoorumia kolmen vuoden ajan. Uutta foorumia hän pitää ainutlaatuisena mahdollisuutena vaikuttaa rajaesteiden poistamiseen.

– Foorumin asema tulee olemaan vahva. Joka vuosi se laatii kattavia raportteja, joissa nostetaan esille rajaesteitä sekä ehdotetaan muutoksia ja ratkaisuja suoraan Pohjoismaiden pääministereille, Norrback kertoo.

Norrbackin mielestä aloite on osoitus siitä, että hallitukset haluavat löytää ratkaisuja.

– Ensimmäiseksi aion pyytää Pohjoismaiden hallituksia koordinoimaan uuden lakien valmistelun. Mielestäni myös kansalaistiedotusta on parannettava, sillä loppujen lopuksi he häviävät, mikäli tilanne ei muutu, Norrback toteaa.

Aluksi Pohjoismainen rajaestefoorumi aikoo keskittyä veroasioihin ja hyvinvointiesteisiin. Tulevana kolmena vuotena käsitellään myös muun muassa eläkkeitä, tutkintojen hyväksymistä, puhelukustannuksia ja eläkkeiden laskemisperusteita. Rajaestefoorumin sihteeristö tulee sijaitsemaan Pohjoismaiden ministerineuvostossa.