Tehdyt toimenpiteet

Gestrin jatkaa kamppailua Itämeren tulevaisuuden puolesta

Kansanedustaja ja Pohjoismaiden neuvoston jäsen Christina Gestrin (r) jatkaa Itämeren parlamentaarikkokonferenssin (BSPC) puheenjohtajana vuonna 2011. Asiasta päätettiin järjestyksessä 19. Itämeri-konferenssissa, joka päättyi tiistaina.

31.08.2010
Christina Gestrin
Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

Seuraavan vuoden konferenssi pidetään Helsingissä, ja siihen tulee parlamentaarikkoja koko Itämeren alueelta. Tuolloin saadaan nähdä, viekö Gestrin eteenpäin tämän vuoden konferenssin aluksi esittelemäänsä ideaa BSPC:n nimen muuttamisesta Baltic Parliamentary Counciliksi. Gestrinin mukaan nimenmuutos selkeyttäisi organisaation profiilia varsinkin suhteessa hallitusten yhteistyöelimeen eli Itämeren valtioiden neuvostoon (CBSS).

Yhteyshenkilö: Jan Widberg, Itämeren parlamentaarikkokonferenssin sihteeristön päällikkö, puh. +45 2469 9446, s-posti jw@norden.org

Tämän vuoden Itämeren parlamentaarikkokonferenssissa hyväksytyn julkilausuman voi lukea täältä.

Samasta aiheesta
  • HELCOM-toimintasuunnitelman edistämistä vaaditaan (Uutinen)

    – Mikään maa ei saa viivyttää tai jarruttaa poliittista työtä, sanoo Itämeren parlamentaarikkokonferenssin (BSPC) puheenjohtaja Christina Gestrin. Hän lähettää näin selkeän viestin niille Itämeren ympärysmaille, jotka ovat sitoutuneet laatimaan Itämeren meriympäristöä koskevan kansallisen toimintasuunnitelman mutta jotka eivät ole vielä saaneet sitä valmiiksi.

  • Itämeren parlamentaarikkokonferenssin aiheena Itämeren tulevaisuus (Uutinen)

    Itämeren parlamentaarikkokonferenssi (BSPC) on alkanut, ja aiheena on Itämeren alueen turvallisuus ja ympäristö. Konferenssissa, johon on kokoontunut parlamentaarikkoja kaikista Itämeren ympärysmaista, keskitytään tänä vuonna etenkin Itämeren navigointiturvallisuuteen. Lisäksi keskustellaan Itämeren ekologisen tilanteen parantamisesta ja kestävästä kehityksestä.

  • Itämeren alue (Cooperation Area)