Hautala: Kaasuputkella voitaisiin painostaa Venäjää ympäristötekoihin
Venäjää voitaisiin painostaa Nord Stream -kaasuputkihankkeen avulla huolehtimaan paremmin ympäristöstä. Tätä mieltä on suomalainen EU-parlamentaarikko Heidi Hautala.
Heidi Hautala
Nord Stream -hanke voi Hautalan mukaan tarjota muille Itämeren-maille mahdollisuuden houkutella Venäjä ratifioimaan tärkeitä ympäristösopimuksia. Suomi voisi esimerkiksi vaatia, että Venäjä sitoutuu noudattamaan kansainvälisiä pelisääntöjä Itämerellä vastineeksi oikeudesta käyttää Suomen aluevesiä.
Vihreään liittoon kuuluva Hautala osallistui perjantaina seminaariin ”Mitä Pohjoismaiden pitäisi tietää Venäjästä”, jonka olivat järjestäneet Pohjoismaiden Suomen Instituutti (Nifin), Norjan Suomen suurlähetystö ja Suomen ulkoministeriö. Seminaariin osallistuivat myös toimittaja ja Venäjän-tuntija Per Egil Hegge Norjasta sekä professori Klas-Göran Karlsson Ruotsista.
Hautala otti esille myös Venäjän ja EU:n suhteet. Hänen mielestään EU voidaan jakaa leireihin sen perusteella, miten maat suhtautuvat Venäjään. Esimerkiksi Viro, Puola ja Ruotsi ovat hyvin suorapuheisia suhteissaan pääministeri Vladimir Putinin ja presidentti Dmitrij Medvedevin Venäjään. Italia, Espanja, Saksa ja Suomi puolestaan yrittävät Hautalan mielestä sitouttaa Venäjän yhteiseen eurooppalaiseen politiikkaan asettamatta mitään vaatimuksia.
Helsingin keskustassa sijaitseva Pohjoismaiden Suomen instituutti on Pohjoismaiden ministerineuvoston sillanpääasema Suomessa. Nifin pyrkii lisäämään Pohjoismaiden tunnettuutta Suomessa ja tiedottamaan Suomesta muissa Pohjoismaissa.
Pohjoismaiden Suomen instituutti (NIFIN) Lue lisää Nord Stream -hankkeestaYhteydenotot
Gun Oker-Blom
Puhelin
+358 09-68 40 56 20
Sähköposti
gun.oker-blom@nifin.helsinki.fi
