Höskuldur Þórhallsson valittiin Pohjoismaiden neuvoston presidentiksi

30.10.14 | Uutinen
Höskuldur Þórhallsson
Photographer
Magnus Fröderberg/norden.org
Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2015 puheenjohtajamaa on Islanti, joka haluaa keskittyä puheenjohtajakaudellaan Pohjolan tulevaisuuteen.

Puheenjohtajan valinta ja puheenjohtajakauden esittely tapahtui Pohjoismaiden neuvoston istunnossa Tukholmassa. Edistyspuolueen (F) Höskuldur Þórhallsson voitti presidentinvaalissa kilpailijansa vihreän vasemmiston (VG) Steingrímur J. Sigfússonin. Varapresidentiksi valittiin Guðbjartur Hannesson.

Puheenjohtajakauden ohjelma on nimeltään Pohjolan tulevaisuus, ja tuleva presidentti kertoo Islannin valinneen ohjelmaan kolme painopistealuetta.

– Ensinnäkin aiomme keskittyä ulkopolitiikkaan ja toiseksi hyvinvointiyhteiskuntaan ja tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntaan. Lisäksi haluamme keskustella kansalaisten yhteiskunnasta, joka on tärkeä teema erityisesti lastemme tulevaisuutta ajatellen.

– Ulkomaanasioissa tärkeänä on arktinen alue.

Suuri osa Pohjoismaiden maa- ja merialueista sijaitsee arktisella alueella. Arktinen alue saa ulkopolitiikassa koko ajan yhtä keskeisemmän sijan ja se onkin yksi Islannin puheenjohtajakauden painopistealueista.

– Arktisen alueen kehitys herättää paljon keskustelua. Mahdollisuuksia on paljon, mutta niin on myös haasteita. Islanti haluaa tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä läntisen Pohjolan alueiden kanssa.

Islanti keskittyykin puheenjohtajakaudellaan sen vuoksi enemmän näihin alueisiin.

– Pohjola on aikaisemmin keskittynyt ennen kaikkea Pohjoismaiden itäpuolella sijaitseviin alueisiin. Islanti haluaa panostaa enemmän läntisiin alueisiin ympäristöön, turvallisuuteen ja kauppaan liittyvissä asioissa.

Haluaa torjua lasten elämäntapasairauksia

Pohjoismainen hyvinvointimalli on jo kauan ollut tärkeä painopistealue sekä Pohjoismaiden neuvoston että Pohjoismaiden ministerineuvoston toiminnassa, ja Islanti aikoo jatkaa tähän liittyviä panostuksia. Þórhallsson haluaa kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota lasten hyvinvointiin.

– Lapsemme ovat tärkein resurssimme tulevaisuutta ajatellen. Meidän on sen vuoksi panostettava heidän hyvinvointiinsa ja pyrittävä torjumaan elämäntapasairauksia, kuten tupakointia, alkoholin väärinkäyttöä ja diabetesta.


Katso Höskuldur Þórhallssonia esittävä video (vain islannin kielellä)