Tehdyt toimenpiteet

Innovointi vaatii tilaa ja kriittistä massaa

Koko Pohjolan on toimittava yhteisenä innovointialueena, ja ympäristötekniikan yhteispohjoismaiset markkinat voivat muuttaa ilmastokriisin menestyväksi liiketoiminnaksi. Muun muassa näin pääteltiin Pohjoismaiden neuvoston yhteiskokouksessa Oslossa 13.–14. huhtikuuta. Samalla perusteltiin monin tavoin entistä voimallisemman pohjoismaisen innovointipanostuksen tarpeellisuutta.

13.04.2010

Pohjoismaiden neuvosto keskittyi Oslon-kokoustensa yhteydessä 13. huhtikuuta innovointiin ja kestävään talouskasvuun.

– Meidän on hyödynnettävä voimavarojamme yhdessä ja luotava samalla arvoa ja kilpailukykyä koordinoimalla panostuksia yhteispohjoismaisesti, tähdensi Pohjoismaiden neuvoston elinkeinovaliokunnan puheenjohtaja Lisbeth Grönfeldt Bergman.

Monet merkit viittaavatkin siihen, että potentiaalia riittää. Pohjoismaat ovat kärjessä kaikissa kansainvälisissä mittauksissa aina EU:n Innovation Scoreboard -raportista YK:n Inhimillisen kehityksen indeksiin. Niillä on suurin BKT asukasta kohden, ja ne ovat ykkösenä myös tarkasteltaessa tutkimus- ja kehitysinvestointien osuutta BKT:stä.

– Kyse on kuitenkin paljon muustakin kuin vain tutkimuksesta. Avainasemassa on innovointi, ja ratkaisujen on perustuttava ihmisten todellisiin tarpeisiin, korosti Pohjoismaisen innovaatiokeskuksen (NICe) johtaja Ivar Kristensen.

Hän mainitsi useita perusteita sille, miksi innovointiin pitäisi keskittyä yhteispohjoismaisesti.

  • Pohjoismaiden välinen suuri luottamus luo hyvän yhteistyöilmapiirin, ja Pohjoismaille on tyypillistä epäbyrokraattinen toimintatapa.
  • Pohjoismaiden välinen kauppa on globalisaatiosta huolimatta samalla tasolla kuin 1960-luvulla, ja kaikki maat ovat pieniä, avoimia talouksia, joissa on paljon pk-yrityksiä. Tämä luo hyvän kasvualustan innovaatioille.
  • Pohjoismaiden 25 miljoonan ihmisen kotimarkkinat tarjoavat yrityksille kriittisen massan ja harjoittelukentän, jolta ne voivat ponnistaa kohti suurempia globaaleja tai kansainvälisiä panostuksia.

Ivar Kristensen korosti myös, että ympäristötekniikan ratkaisujen yhteispohjoismaiset markkinat ovat hyvä esimerkki maantieteellisesti suuren innovointialueen eduista.

Koko lisää huomattavasti kehitys-, testaus- ja myyntimahdollisuuksia sekä sitä kautta innovoinnin ja kestävän kasvun yhdistämistä.

Yhteydenotot

Michael Funch
Puhelin +45 33960332
Sähköposti mifu@norden.org