Itämeren alue suuntaa väljemmille vesille maailmantalouden myrskyistä huolimatta
Itämeren alue on toipumassa meneillään olevasta kriisistä nopeammin kuin useimmat muut alueet. Näin todetaan vuotuisessa Alueen tila -raportissa, joka esiteltiin tämän vuoden Itämeren kehitysfoorumissa Gdanskissa 24.–26. lokakuuta.
Harvard Business Schoolin Christian Ketels ylistää Pohjoismaiden ministerineuvoston roolia verkostoitumisen sekä avointen ja innovatiivisten kumppanuuksien edistämisessä alueella.
- Valokuvaaja
- Johannes Jansson/norden.org
Itämeren alueen elpyminen kriisistä on ollut yllättävän nopeaa, vaikka alueen talousnäkymiä heikentääkin euroalueen ja muun maailman yleinen kuohunta.
Tämä on yksi keskeisistä päätelmistä alueen tilaa kuvaavassa State of the Region -raportissa, jonka Pohjoismaiden ministerineuvosto on julkaissut yhdessä Euroopan investointipankin ja Itämeren kehitysfoorumin kanssa.
Vuotuinen raportti kartoittaa Pohjois-Euroopan taloustilannetta. Raportin mukaan näkymät eivät ole ankeista ajoista huolimatta niin synkät kuin olisi voinut pelätä.
Raportin pääkirjoittajiin kuuluvan Harvard Business Schoolin Christian Ketelsin mukaan nopeahko elpyminen selittyy osittain vahvalla alueyhteistyöllä.
– Tässä ei auta istua tumput suorina odottamassa ihmettä Brysselistä, koska sellaista ei ole tulossa. Alueen on löydettävä kasvumahdollisuuksia omin voimin, kuten se on tehnyt ennenkin vahvan johtajuuden ja rajat ylittävän yhteistyön avulla, Ketels sanoo. Hän ylistää Pohjoismaiden ministerineuvoston roolia verkostoitumisen sekä avointen ja innovatiivisten kumppanuuksien edistämisessä alueella.
Ketelsiä haastateltiin Pohjoismaiden ministerineuvoston osastolla Gdanskissa pidetyn Itämeren kehitysfoorumin huippukokouksen yhteydessä 25. lokakuuta. Tämän järjestyksessä 13. huippukokouksen rinnalla järjestettiin EU-komission toinen vuotuinen foorumi Itämeren alueen EU-strategiasta.
Yhteydenotot
Michael Funch
Puhelin
+45 33960332
Sähköposti
mifu@norden.org
