Tehdyt toimenpiteet

Journalistiikkaa pohjoismaisesta näkökulmasta

Pohjoismaisen lehtimieskeskuksen NJC:n toiminta on ollut vuodenvaihteesta lähtien Tanskan toimittajakorkeakoulun täydennyskoulutuskeskuksen CFJE:n vastuulla. Kesäloman jälkeen lehtimieskeskuksen tulevaa toimintaa koskevat ideat ja ajatukset jalostuvat uusiksi hankkeiksi ja toiminnoiksi. Tulevan toiminnan lähtökohtana on keskuksen alkuperäinen nimi Pohjoismainen lehtimieskurssi. Paino on sekä sanalla pohjoismainen että sanalla lehtimies – ne ovat kaiken toiminnan punainen lanka, NJC:n toiminnanjohtaja Steen K. Rasmussen toteaa.

04.05.2006

Tällä hän tarkoittaa sitä, että NJC:n kaikkeen toimintaan on pyrittävä sisällyttämään tietoa Pohjoismaiden oloista ja niiden suhteista ulkomaailmaan, yhteispohjoismaisesta kulttuuriperinnöstä ja muista seikoista, jotka liittyvät NJC:n asemaan pohjoismaisena laitoksena.

Toinen tärkeä osatekijä on luonnollisesti journalistiikka, jolla tarkoitetaan tässä tapauksessa ammatillista ja kokemuspohjaista näkökulmaa toimittajan työhön. Mitä eri maiden toimittajat voivat oppia toisiltaan, ja miten he voivat oppia välittämään, analysoimaan ja kuvailemaan Pohjoismaiden ja muiden maiden oloja entistä paremmin?

NJC:n alaisuudessa on tarkoitus järjestää lukuisia hankkeita, jotka ovat aiempaa epävirallisempia ja tähtäävät osaamisen kehittämiseen. Näillä tarkoitetaan erityisesti konferensseja ja seminaareja, lyhyitä kursseja sekä monikansallisia projekteja.

Kahden ensimmäisen hankkeen taustalla ovatkin juuri yhteispohjoismaiset näkökohdat, sillä niissä keskitytään merikalastukseen ja rahapelimarkkinoihin. Ne antavat pohjoismaisille toimittajille tilaisuuden tavata toisiaan ja kehittää niin ammattitaitoaan kuin osaamistaankin.

Myöhemmin tänä vuonna NJC järjestää yhteispohjoismaisen konferenssin journalistiikasta Muhammed-pilakuvakiistan pohjalta. Alan pohjoismaisten täydennyskoulutuslaitosten edustajista on lisäksi tarkoitus koota yhteistyöfoorumi täydennyskoulutuksen kehittämiseksi.