Tehdyt toimenpiteet

Joutsenmerkki useampien ympäristömyötäisten hotellien takeena

Pohjoismaiden neuvoston ympäristö- ja luonnonvaravaliokunnan puheenjohtaja torjuu Tanskan ekologisen neuvoston hiljattain Politiken-sanomalehdessä esittämän kritiikin ympäristömerkkien, kuten pohjoismaisen Joutsenmerkin, myöntämisestä energiasyöpöille hotelleille.

04.01.2010
Ann-Kristine Johansson

– Kuluttajien tulee voida luottaa siihen, että Joutsenmerkillä varustettujen tuotteiden, hotellit mukaan lukien, ostaminen on teko paremman ympäristön puolesta.

Valokuvaaja
Magnus Fröderberg/norden.org

Joutsenmerkin myöntämisen perusteita kiristetään säännöllisesti. Vuonna 2010 tarkistetaan perusteet, joiden mukaan merkki myönnetään hotelleille.

– On harmillista, että Tanskan ekologinen neuvosto on vetänyt Joutsenmerkin mukaan hotellien ympäristömerkkejä koskevaan yleiseen kritiikkiinsä. Joutsenmerkillä on kattavat ja tiukat vaatimukset muun muassa energiankulutusta koskien.

– On harmillista, että Tanskan ekologinen neuvosto on vetänyt Joutsenmerkin mukaan hotellien ympäristömerkkejä koskevaan yleiseen kritiikkiinsä. Joutsenmerkillä on kattavat ja tiukat vaatimukset muun muassa energiankulutusta koskien. Vuonna 2010 Joutsenmerkin myöntämisperusteita tarkistetaan hotellien osalta, ja kehottaisinkin ekologista neuvostoa tekemään konkreettisia muutosehdotuksia siinä yhteydessä, Pohjoismaiden neuvoston ympäristö- ja luonnonvaravaliokunnan puheenjohtaja Ann-Kristin Johansson (S) toteaa.

Politiken-lehden artikkelissa todetaan, että juuri Joutsenmerkillä on selvästi muita ympäristömerkkejä tiukemman vaatimukset muun muassa energiankulutuksen osalta. Søren Mørch Andersen Tanskan ympäristöhallituksesta huomattaa artikkelissa, että hotellialalla toimiminen on monimutkaista, eivätkä hotellien energialuokitukset kerro koko totuutta. Ympäristö- ja luonnonvaravaliokunta ihmettelee, miksi Tanskan ekologinen neuvosto arvostelee Joutsenmerkkiä muiden ympäristömerkkien joukossa, vaikka Joutsenmerkki asettaa hotelleille tiukimmat vaatimukset.

– Kuluttajien tulee voida luottaa siihen, että Joutsenmerkillä varustettujen tuotteiden, hotellit mukaan lukien, ostaminen on teko paremman ympäristön puolesta. Pohjoismaiden neuvoston sosiaalidemokraatit haluavat osallistua aktiivisesti hotellien Joutsenmerkkiin liittyvien käytäntöjen tarkistamiseen varmistaakseen entistä toimivammat kriteerit, Ann-Kristin Johansson sanoo.

Yhteydenotot

Silje Bergum Kinsten
Puhelin +45 33 96 02 51
Sähköposti siki@norden.org

Lisätietoa aiheesta antaa Pohjoismaiden neuvoston sosiaalidemokraattisen puolueryhmän Kristina Aaltonen, matkapuh. +45 61 62 34 92 ja s-posti skraa@ft.dk