Julkisen palvelun yleisradiotoiminta – minareettijournalismin aika on ohi
Yleisradiotoiminnan asema uudessa mediamaisemassa oli keskiössä, kun yleisradioyhtiöiden ja kaupallisten kanavien johtajat keskustelivat radiosta ja televisiosta yleisön palvelijana Tukholman Suomi-instituutissa pidetyssä pohjoismaisessa seminaarissa.
Pohjoismaiset nuorisopoliitikot keskustelivat Tukholman Suomi-instituutissa radiosta ja televisiosta yleisön palvelijana.
– Vaarana on, että kaupallistuminen ja viihdeohjelmien määrän kasvu Ruotsin televisiossa muuttaa tarjontaamme ja supistaa yhteiskunnallista sisältöä, TV4:n ohjelmajohtaja Göran Ellung sanoi.
Media-alan muutos ja verkkokehitys nousivat päivän mittaan toistuvasti esille.
– Minareettijournalismin aika on ohi, meidän on laskeuduttava maan pinnalle ja puhuttava yleisön kanssa, ei yleisölle, Ruotsin radion toimitusjohtaja Mats Svegfors sanoi.
Ruotsin sanomalehtikustantajien liiton toimitusjohtaja Anna Serner totesi, että yleisradioyhtiöiden tulisi toimia verkossa, mutta vain omalla tehtäväkentällään.
– Tehtäväkentän rajoja ehkä arvioidaan, kun uusia verkkopalveluja kehitetään, hän sanoi.
Seminaarissa keskusteltiin myös yleisradioyhtiöiden tulevaisuudesta ja rahoituksesta. Ruotsin vihreiden nuorten Joakim Holmström tähdensi, että hänellä ja monilla muilla nuorilla ei ole lainkaan televisiota, mutta he käyttävät julkisen palvelun aineistoa paljon verkossa.
– Toivoisin sellaista järjestelmää, jossa mekin voisimme olla mukana, vaikka emme käytäkään julkisia yleisradiopalveluja perinteisellä tavalla.
Tulevaisuuden yleisradiopalveluita voidaan ehkä rahoittaa yhteispohjoismaisten ratkaisujen avulla, Nuorten Pohjoismaiden neuvoston liberaali norjalaisjäsen Elisabeth Toft Erichsen arveli.
– Meillä pitäisi olla paremmat mahdollisuudet katsoa naapurimaiden ohjelmia, esimerkiksi toistemme joulukalenteriohjelmia. Pohjoismaiden yhteinen kulttuurikanava voisi olla yksi ratkaisu.
Seminaarin oli järjestänyt Norden i Fokus yhdessä Nordicomin eli Viestintätutkimuksen pohjoismaisen dokumentointikeskuksen, Ruotsin mediatutkimusinstituutin Sim(o)n, Suomi-instituutin ja Ruotsin Norden-yhdistyksen kanssa.
Tilaisuus oli toiseksi viimeinen Pohjoismaiden julkisen yleisradiopalvelun tulevaisuutta käsittelevässä seminaarisarjassa. Aloitteen takana ovat Hanasaaren kulttuurikeskus Espoossa, Voksenåsen Oslossa ja Schaeffergården Kööpenhaminassa.
Yhteydenotot
Carolina Ehrnrooth
Puhelin
+46 08-506 113 22
Sähköposti
carolina@norden.se
