Tehdyt toimenpiteet

"Käyttäkää valtaanne niin kauan kuin teillä sitä on"

Tämän kehotuksen saivat pohjoismaiset yhteistyöministerit kokouksessaan Vaasassa 8. syyskuuta. Ministerit hyväksyivät uuden arktisen yhteistyöohjelman vuosiksi 2012–2014, vuotuisen rajaesteselonteon sekä Itämeri-selonteon, jotka lähetetään nyt Pohjoismaiden neuvoston käsiteltäviksi.

15.09.2011
Samarbetsministrarna på möte i Vasa
Valokuvaaja
Sekretariatet för nordiskt samarbete/UM Finland

Pohjoismaiset yhteistyöministerit tapasivat Vaasan-kokouksensa aikana rajaestefoorumin puheenjohtajan, ministeri Ole Norrbackin. Pohjoismaiden pääministerit perustivat rajaestefoorumin vuonna 2007, ja sen tehtävänä on poistaa Pohjoismaiden välillä liikkuvien henkilöiden asumista, työskentelyä ja opiskelua rajoittavia esteitä.

Norrback toivoi yhteistyöministereiltä, että he pyrkisivät kotimaissaan edistämään rajaesteiden poistamista ja iskostamaan ajattelutapaa, jonka mukaan oman maan lainsäädäntö ei aina ole ainoa oikea vaihtoehto. Ennen kuin EU-direktiivejä saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, lakitekstit pitäisi Norrbackin mukaan koordinoida naapurimaiden kanssa.

– Käyttäkää valtaanne niin kauan kuin teillä sitä on, kuului Norrbackin kehotus. Hän toimi itse pohjoismaisena yhteistyöministerinä kahdeksan vuotta.

Vaasan-kokouksensa aikana yhteistyöministerit vierailivat myös kaupungin lukiossa, jossa lukiolaiset saivat esittää ministereille kysymyksiä. Ne käsittelivät muun muassa englannin asemaa pohjoismaisessa yhteistyössä sekä mahdollista pohjoismaista valuuttaunionia.

Lue yhteistyöministerien vastaukset ja koko artikkeli täällä.

Yhteydenotot

Hanna Öunap hanna.ounap@formin.fi, puh. +358 9 1605 6068

Samasta aiheesta
  • Rajaesteet (Yhteistyöalue)
  • Arktis (Yhteistyöalue)
  • Suomen puheenjohtajakausi 2011 (Organisaatio)

    Suomi on Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaa vuonna 2011. Kauden johtoteemaksi Suomi on valinnut ilmastonmuutoksen hallinnan kaikilla tasoilla. Tavoitteena on Pohjoismaiden entistä näkyvämpi rooli vahvana ja yhtenäisenä ilmastovaikuttajana.

  • Yhteistyöministerit (MR-SAM) (Organisaatio)

    Pohjoismaisen hallitusyhteistyön koordinoinnista vastaavat käytännössä pohjoismaiset yhteistyöministerit pääministerien toimeksiannosta.

  • Rajaestefoorumi (Organisaatio)

    Rajaestefoorumi on poliittinen elin, joka on saanut Pohjoismaiden hallituksilta tehtäväksi edistää yksityishenkilöiden ja yritysten vapaata liikkuvuutta Pohjoismaissa. Rajaestefoorumin tulee yhteistyössä maiden hallitusten kanssa tunnistaa ja priorisoida konkreettisia rajaesteitä sekä ehdottaa niihin ratkaisuja. Foorumia johtaa pääministerien valitsema puheenjohtaja yhdessä Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerin kanssa. Foorumissa on lisäksi yksi edustaja kustakin Pohjoismaasta ja Ahvenanmaalta.