Kalojen poisheitto tuomittavaa
EU:n ammattikalastajat heittävät vuosittain mereen valtavia määriä kalaa. Poisheitto on tuomittavaa eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta sekä kalakantoja ajatellen, ja ongelmaan onkin puututtava meneillään olevassa EU:n kalastuspolitiikan uudistustyössä.
Näin kirjoittaa kaksi Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikkoa Ruotsissa ja Tanskassa julkaistussa mielipidekirjoituksessa. Kirjoituksen ovat allekirjoittaneet ruotsalainen valtiopäiväedustaja Ann-Kristine Johansson ja tanskalainen kansankäräjäedustaja Kristen Touborg. Johansson ja Touborg toimivat Pohjoismaiden neuvoston ympäristö- ja luonnonvaravaliokunnan puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana.
EU:n uudistetun kalastuspolitiikan on määrä tulla voimaan vuonna 2013. Johansson ja Touborg painottavat useamman Pohjoismaan olevan perinteikkäitä kalastusvaltioita.
– Meillä on monia toimivia hallinnollisia ratkaisuja, jotka EU:n olisi hyvä ottaa huomioon oman kalastuspolitiikkaansa uudistamisessa. Esimerkkeinä ovat aluskohtaiset kalastuspäivät, pyyntikiintiöt, pyydettyjen kalojen vähimmäismitat tai pyyntikiellot tietyillä kalojen lisääntymisalueilla, parlamentaarikot kirjoittavat.
Pohjoismaiden neuvoston talvikokoukset pidetään Kööpenhaminassa 26.–27. tammikuuta. Neuvoston ympäristö- ja luonnonvaravaliokunta järjestää samalla EU:n kalastuspolitiikan uudistamiseen keskittyvän seminaarin Tanskan parlamentissa keskiviikkona 27. tammikuuta.
