Pohjoismaiden ilmastoyhteistyö sai melkoisesti näkyvyyttä Kööpenhaminassa pidetyssä YK:n ilmastokokouksessa. Pohjoismaisia ilmastotoimia tuotiin esille monin tavoin COP15-ilmastokokouksen kokouspaikkana olleessa Bella Center -messukeskuksessa ja sen ulkopuolella. Esimerkiksi 15 pohjoismaisella laitoksella oli Bella Centerissä Pohjoismaiden ministerineuvoston koordinoimana yhteinen näyttelypiste.
Tavoitteena oli esitellä Pohjoismaissa tehtävää monipuolista ilmastoyhteistyötä sekä esimerkiksi kunnianhimoisia tutkimushankkeita, vihreitä energiaratkaisuja, ilmastohankkeiden rahoitusta kehitysmaissa ja toimintaa arktisilla alueilla.
COP15-ilmastokokouksen kaoottiset olosuhteet vaikuttivat kuitenkin myös Pohjoismaiden ministerineuvoston toimintaan. YK:n tiukennetut turvallisuusvaatimukset kokouksen toisella viikolla ja puutteet käytännön järjestelyissä rajoittivat kokoukseen akkreditoitujen järjestöjen edustajien pääsyä kokouspaikkaan ja johtivat valtaviin jonoihin Bella Centerin ulkopuolella. Pohjoismaiden ministerineuvosto katsoi tarpeelliseksi muun muassa peruuttaa suunnitellun oheistapahtuman sekä purkaa näyttelypisteensä suunniteltua aiemmin.
- Kaiken kaikkiaan Pohjoismaissa tehtävä ilmastoyhteistyö sai hyvää näkyvyyttä COP 15-ilmastokokouksen aikana. Tiukennetut turvallisuusvaatimukset sekä puutteet YK:n logistiikassa vaikuttivat ikävä kyllä kielteisesti myös meihin, sanoo Pohjoismaiden ministerineuvoston viestintäosaston päällikkö Karin Arvidsson.
Lue lisää Pohjoismaiden toimista COP15-ilmastokokouksen yhteydessä