Karen Ellemannista Tanskan pohjoismainen yhteistyöministeri

29.11.16 | Uutinen
Karen Ellemann
Photographer
Johannes Jansson/norden.org
Karen Ellemann (V) on nimitetty Tanskan uuteen hallitukseen tasa-arvoasioista ja pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaavaksi ministeriksi. Ellemann on ollut pitkään mukana pohjoismaisessa yhteistyössä, muun muassa Tanskan yhteistyöministerinä (2010–2011) sekä Pohjoismaiden neuvoston ja Norden-yhdistyksen jäsenenä.

Ellemann on osaltaan pyrkinyt tuomaan pohjoismaiseen yhteistyöhön enemmän konkretiaa ja tekemään työstä poliittisesti relevantimpaa. Hän on ollut muun muassa mukana ad-hoc-ryhmässä, joka esitteli vuonna 2014 kymmenen ehdotusta yhteistyön uudistamiseksi.

Vuotta aiemmin eli vuonna 2013 Ellemann herätti paljon keskustelua Pohjoismaiden istunnon yhteydessä julkaisemalla poleemisen mielipidekirjoituksen tanskalaisessa Berlingske-lehdessä. Hän oli tuolloin sitä mieltä, että niin pohjoismaisten parlamentaarikkojen yhteistyöfoorumi Pohjoismaiden neuvosto kuin hallitusten välinen virallinen yhteistyöelin Pohjoismaiden ministerineuvostokin pitäisi lakkauttaa.

- Neuvostosta ja ministerineuvostosta on tullut kahvittelukerhoja, jotka ovat paitsi kalliita myös tehottomia, Ellemann kirjoitti. Ellemannin mukaan lausunnot olivat tulosta aidosta ja pitkäaikaisesta osallistumisesta pohjoismaiseen yhteistyöhön.