Kehitysavusta yhä pienempi osa ruokaan
Pohjoismaiden maatalousministerit ovat huolissaan siitä, että yhä pienempi osa kansainvälisestä kehitysavusta käytetään ruokakriisin helpottamiseen. Ministerien mukaan sama kehitys näkyy kansainvälisten rahoituslaitosten luotonannossa. Myös yksityisen sektorin investoinnit kehitysmaiden maataloussektoriin ovat olleet äärimmäisen niukkoja, ministerit kirjoittavat perjantaina julkaistussa keskusteluartikkelissaan
– Kehitysapupolitiikassa on valitettavasti jo vuosia kiinnitetty yhä vähemmän huomiota maatalouteen ja elintarviketuotantoon, ministerit toteavat YK:n nälkäpäivän artikkelissaan 16. lokakuuta.
Ministerit korostavat alueellisen yhteistyön ja geenivarojen tärkeyttä nälän torjumisessa ja mainitsevat menestyksekkään yhteistyön, jota Pohjoismaissa on tehty jo kymmeniä vuosia.
– Tätä haastetta ei ratkaista ilman maiden ja alueiden välistä yhteistyötä. Pohjoismaat ovat rakentaneet Pohjoismaiden ministerineuvostossa jo 30 vuoden ajan alueellista yhteistyötä geenivarojen suojelun ja kestävän hyödyntämisen alalla, ministerit muistuttavat.
Tämä on johtanut muun muassa pohjoismaisen geenivarakeskuksen NordGenin perustamiseen ja yhteistyöhön Afrikan ja Aasian geenipankkien kanssa. NordGen vastaa myös Huippuvuorilla sijaitsevan kansainvälisen siemenvaraston toiminnasta.
Ministerien artikkeli ilmestyi maailman nälkäpäivänä muun muassa suomalaisissa, norjalaisissa, ruotsalaisissa ja islantilaisissa lehdissä.
Turun Sanomien artikkeli Ruotsalaisen Västerbottens-Kurirenin artikkeli Norjalaisen Nationen-lehden artikkeli Ilmastosivuston climate-l.org artikkeli