Tehdyt toimenpiteet

Kielikampanja vahvistaa Pohjoismaiden kulttuurista yhteyttä

Pohjoismaiden nuoret ymmärtävät yhä heikommin toistensa kieliä, vaikka rajat ylittävä toiminta on lisääntynyt. Pohjoismaiden ministerineuvosto ja Pohjoismaiden hallitukset haluavat nyt tarttua ongelmaan toteuttamalla yhteisen kielikampanjan.

05.05.2010
Ungdommar

Pohjoismaiden kielipolitiikan päämääränä on pohjoismaisen kielipoliittisen julistuksen mukaan, "että kaikki pohjoismaalaiset voivat kommunikoida keskenään ensisijaisesti jollakin skandinaavisella kielellä".

Valokuvaaja
Magnus Fröderberg/norden.org

Olisiko Pohjoismaissa edelleen puhuttava jotakin skandinaavista kieltä tavattaessa muita pohjoismaalaisia? Vai onko taistelu jo hävitty englannin kielelle?

On merkillistä, että naapurimaiden kielten ymmärtämisessä on Pohjoismaissa pahoja puutteita, vaikka rajat ylittävä toiminta on lisääntynyt jatkuvasti.

Kaupankäynti on aiempaa vilkkaampaa, ja nuoret pohjoismaalaiset opiskelevat tai työskentelevät innokkaasti naapurimaissa, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, että kielitaidon parantamisessa ei pysytä mukana.

Pohjoismaiden kielipolitiikan päämääränä on pohjoismaisen kielipoliittisen julistuksen mukaan, "että kaikki pohjoismaalaiset voivat kommunikoida keskenään ensisijaisesti jollakin skandinaavisella kielellä".

Siksi Pohjoismaiden opetus- ja tutkimusministerit, kulttuuriministerit ja yhteistyöministerit ovat päättäneet toteuttaa laajan kielikampanjan osana pohjoismaisen kielipoliittisen julistuksen yhteistä seurantaa.

Kielikampanjassa keskitytään parantamaan kielten ymmärtämistä lasten ja nuorten parissa muun muassa edistämällä osallistumista ja luovuutta kieltenopetuksessa.

Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Halldór Ásgrímsson esitteli kielikampanjan, joka tosin käynnistyy kunnolla vasta syksystä.

- Jos haluaa kannustaa jonkun rakentamaan veneen, hänet on saatava kaipaamaan merelle. Vastaavasti meidän on saatava nuoret innostumaan skandinaavisten kielten opiskelusta, koska se avaa heille aivan uuden maailman, Halldór Ásgrímsson sanoi kampanjan käynnistämisen yhteydessä pitämässään puheessa.

Kielikonferenssi "Nordiske sprog - sprog i Norden" järjestettiin osana Pohjoismaiden ministerineuvoston Tanskan-puheenjohtajakauden ohjelmaa.

Pohjoismaisten kielten ymmärtämiseen liittyviä aloitteita

Kielipilotti – peruskoulun opettajille tarkoitettu kokonaisuus naapurikielten opetuksen avuksi.

Pohjoismaat ennen ja nyt – Tanskan yleisradion kehittämä verkkosivusto, joka sisältää lapsille ja nuorille tarkoitettua opetusmateriaalia Pohjoismaiden kulttuurista, maantiedosta, luonnosta, historiasta ja kielistä.

Nordplus – joukko pohjoismaisia kieli- ja kulttuuriohjelmia kaikenikäisille.

Pohjoismainen ilmastopäivä – peruskoulun ja lukion oppilaille suunnattu päivä järjestetään 11. marraskuuta 2010.

Norden i Bio – Norden-yhdistysten liiton ideoima hanke, johon sisältyy pohjoismaisiin elokuviin pohjautuvaa opetusmateriaalia.

Tekstkompetence i Norden -hanke – koulualan pohjoismaisen yhteistyön johtoryhmän (NSS) hanke, jossa keskitytään lukemiseen.

Samasta aiheesta
  • Pohjoismaiden tehostettava ruotsin, norjan ja tanskan opetusta (Uutinen)

    27.-28. huhtikuuta pidetyssä pohjoismaisessa kielikonferenssissa todettiin, että naapurimaiden kielten ymmärtämiseen Pohjoismaissa tarvitaan aiempaa enemmän kansallista panostusta. Asiantuntijoiden mukaan ruotsia, norjaa ja tanskaa olisi opetettava jo ensimmäisestä luokasta lähtien.

  • Pohjoismaisille kielipiloteille EU-palkinto (Uutinen)

    Pohjoismaiden ministerineuvoston uuden Pohjoismaiset kielipilotit -hankkeen johtajalle on myönnetty EU:n kielipalkinto 2009. Projektipäällikkö Lis Madsen on saanut EU:lta tunnustusta työstään pohjoismaisten naapurikielten ymmärtämisen edistämiseksi.

  • Kielet (Yhteistyöalue)