Konkreettisia toimia peräänkuulutetaan Itämeri-yhteistyön vahvistamiseksi
Itämeren maiden välinen yhteistyö on yksi onnistuneimpia lajissaan. Tarvitaan kuitenkin konkreettisempia ja paremmin kohdistettuja hankkeita tämäntyyppisen verkoston säilyttämiseksi tulevaisuudessa, poliitikot totesivat 20. Itämeren parlamentaarikkokonferenssissa Helsingissä 28.–30. elokuuta.
– Alueena voimme näyttää mallia muulle maailmalle investoimalla uusiutuvaan energiaan ja edistämällä vihreää kasvua, kautensa lopettava BSPC:n puheenjohtaja Christina Gestrin totesi BSPC:n kokouksessa 29. elokuuta.
- Valokuvaaja
- Johannes Jansson/norden.org
Itämeren parlamentaarikkokonferenssi (BSPC) viettää 20-vuotisjuhlaansa juhlapuheita kuunnellen mutta tarkastellen myös kriittisesti toimintaansa.
BSPC perustettiin kuten monet muut Itämeren alueen elimet Berliinin muurin murtumisen ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkimainingeissa. Samoin kuin jotkut sen sisarus- tai kumppanuusverkostoista, esimerkiksi Itämeren valtioiden neuvosto ja pohjoisen ulottuvuuden parlamentaarinen foorumi, myös BSPC ponnistelee jossain määrin oman tilansa löytämiseksi.
– Edistystä on tapahtunut paljon, eikä 20 vuotta sitten voinut edes kuvitella, että Itämeren alueellisessa yhteistyössä päästäisiin näin pitkälle. Paljon työtä on vielä jäljellä, ja Itämeren uhkana ovat valtavat ympäristöongelmat, joihin meidän poliitikkojen on tartuttava, totesi BSPC:n puheenjohtaja Christina Gestrin Suomesta.
Hän kehotti myös kokouksen osanottajia tukemaan HELCOMin Itämeren suojelun toimintaohjelmaa nykyisestä talouskriisista huolimatta.
– Alueena voimme näyttää mallia muulle maailmalle investoimalla uusiutuvaan energiaan ja edistämällä vihreää kasvua, hän totesi avauspuheenvuoronsa lopuksi.
Tämä edellyttää kuitenkin paremmin kohdistettuja ja konkreettisia hankkeita, huomautti Euroopan parlamentin jäsen ja varapuhemies Diana Wallis.
– Itämeren eri ohjelmat kattavat lähes 80 hanketta, ja ne ovat varmasti kaikki hyvin tärkeitä. Tarvitsemme kuitenkin avainhankkeita, joista saadaan konkreettisia tuloksia. Muutoin suuren yleisön ja myös poliitikkojen on vaikea hahmottaa tämäntyyppistä yhteistyötä, Wallis totesi konferenssin avaamisen jälkeen.
Hän mainitsi esimerkkinä Pietarin menestyksekkään vedenpuhdistustuslaitoksen, jonka rahoitukseen muun muassa Pohjoismaiden investointipankki ja Pohjoismainen ympäristörahoitusyhtiö NEFCO osallistuivat. Hankkeella on ollut merkittävä vaikutus Itämeren herkkiin ekosysteemeihin.
Useat puhujat peräänkuuluttivat myös vahvaa kansallista sitoutumista BSPC:n kaltaisten kansainvälisten elinten antamiin suosituksiin. Alueelliseen yhteistyöhön osallistuvien parlamentaarikoiden on tiedotettava keskusteluista ja päätöslauselmista kotimaissaan nopeuttaakseen niiden täytäntöönpanoa ja rajat ylittävän politiikan kehittämistä.
Itämeren parlamentaarikkokonferenssi kokoaa 27 kansallista ja alueellista parlamenttia kymmenestä Itämeren maasta keskustelemaan ajankohtaisista aiheista, kuten ihmiskauppa, työelämän suhteet, meripolitiikka sekä energia ja ilmasto.
Yhteydenotot
Michael Funch
Puhelin
+45 33960332
Sähköposti
mifu@norden.org
Jan Widberg jw@norden.org
