Listalla uutta pohjoismaista ruokaa
Pohjoismaiden elintarvike-, maatalous- ja kalastusministerit tapaavat Suomen länsirannikolla Porissa 27.–29. kesäkuuta. Osa 28. kesäkuuta pidettävästä ministerikokouksesta on ensimmäistä kertaa avoin lehdistölle ja muille asiasta kiinnostuneille. Ministerikokouksessa keskustellaan muun muassa bioenergiasta, turskan tilasta Itämeressä ja ruoan markkinoinnista lapsille ja nuorille. Listalla on myös Uusi pohjoismainen ruoka -projekti.
Ministerikokouksen yhteydessä pidetään lehdistötilaisuus Porin taidemuseon kahvilassa torstaina 28. kesäkuuta klo 12.00. Lehdistötilaisuuden avaa Suomen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila.
Ennen ministerikokousta 27. kesäkuuta järjestetään seminaareja maaseudun kehittämisestä, kalastuksesta sekä Pohjolan metsien biologisesta monimuotoisuudesta. Torstai-iltapäivällä järjestetään kokouksia alan asiantuntijoille, poliitikoille ja virkamiehille kalastuksen imagosta, Uudesta pohjoismaisesta ruoasta, ruoan markkinoinnista ja saatavuudesta lapsille ja nuorille sekä bioenergian tulevaisuudennäkymistä Pohjoismaissa.
Listalla on myös Uusi pohjoismainen ruoka -projekti. Uusi pohjoismainen ruoka -hankkeen julkistamisen yhteydessä Pohjoismaiden ministerineuvosto nimitti yksitoista Uusi pohjoismainen ruoka -suurlähettilästä. Ministerikokouksen yhteydessä nimetään lisäksi kolme uutta saman alan suurlähettilästä Pohjoismaiden itsehallintoalueilta. Paikalla on myös Suomen kokkimaajoukkue.
