Tiukemmat typpi- ja fosforipäästövaatimukset puhdistuslaitoksille sekä maatalouspolitiikan uudistus ovat tärkeitä askeleita kohti puhtaampaa Itämerta. Tätä mieltä ovat Pohjoismaiden neuvoston ympäristö- ja luonnonvaravaliokunnan parlamentaarikot.
Valiokunta, joka piti kesäkokouksensa Turussa ja Ahvenanmaalla kuluneella viikolla, on nostanut tänä vuonna Itämeren ympäristöhaasteet asialistan kärkeen.
Valiokunnan ruotsalainen puheenjohtaja Ann-Kristine Johannson (s) pitää erittäin tärkeänä, että kaikki Itämerta ympäröivät maat osallistuvat matalan sisämeren haavoittuvan ekosysteemin suojeluun. Hän pitää myös tarpeellisena EU:n panoksen lisäämistä Itämeren ekologisen tilan parantamiseksi ja painottaa yhteistyötä Venäjän kanssa uusissa hankkeissa. Esimerkiksi puhdistuslaitoksia koskevat tiukemmat typpi- ja fosforipäästövaatimukset voisivat Johanssonin mukaan olla kustannustehokas ratkaisu.
– Voimme olla aktiivisempia ja tavoitteellisempia EU:ssa poliittisen mielenkiinnon herättämiseksi Itämeren tilanteeseen ja EU:n hyväksymien direktiivien sopeuttamiseksi Itämeren ympäristöä ajatellen, Ann-Kristine Johansson toteaa.
– Maatalouspolitiikka on myös ongelma. On tärkeää, että käynnissä oleva EU:n maatalouspolitiikan uudistus tekee helpommaksi yksittäiselle tuottajalle harjoittaa maataloutta siten, että ravinnepäästöjä on mahdollista pienentää.
Ann-Kristine Johansson korostaa, että tarvitaan myös enemmän tietoa maatalouden käytettävissä olevista keinoista vähentää vesistöihin joutuvia ravinnepäästöjä.
Itämeren ekologinen tila on kriittinen siitä huolimatta, että Itämeren maat ovat tehneet yhteistyötä yli 40 vuotta tilanteen parantamiseksi.
– Saimme kokouksessa hyvän yleiskuvan edessä olevista haasteista ja ne ovat monimutkaisia. Sen vuoksi yksinkertaisia ratkaisuja ei ole olemassa, Johansson toteaa.
Valiokunta aikoo valmistella selkeämpää etenemissuunnitelmaa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. Päämääränä on, että Itämeren ekologinen tila on hyvä vuonna 2021. Tarkoituksena on myös selventää Pohjoismaiden neuvoston panostuksia tavoitteen toteuttamiseksi.
Tryggvi Felixson
Puhelin
+45 29 69 29 37
Sähköposti
tfe@norden.org