Miksi sähköistä tunnistamista pidetään pohjoismaista kansalaisuutta parempana?
– Tärkeintä on löytää toimivia ratkaisuja Pohjoismaiden välillä liikkuville kansalaisille. Koulutuksen, työskentelyn ja kaupankäynnin tulisi olla vaivatonta, joten meidän on tehostettava julkisen ja yksityisen sektorin sähköistä tiedonkulkua. Emme silti halua lisätä turhaa byrokratiaa. Tämän vuoksi on mielestäni fiksua pohtia, mitkä ongelmat saataisiin ratkaistua helposti luomalla yhteinen sähköinen tunnistamisjärjestelmä sen sijaan, että lähtisimme muuttamaan viiden Pohjoismaan sekä Ahvenanmaan, Färsaarten ja Grönlannin koko henkilötunnusjärjestelmää. Näin totesi norjalaisparlamentaarikko Bengt Morten Wenstøb, joka johti valiokunnan Oslon-kokousta 25. tammikuuta.
Keskustelu ehdotuksesta jatkuu huhtikuussa
Keskiryhmän ehdotuksen esitellyt edustaja Anna-Maja Henriksson koki valiokunnan suhtautuvan ponnekkaasti kansalaisia koettelevien rajaesteongelmien ratkaisemiseen. Puolueryhmän esittelemä ratkaisu ei kuitenkaan saanut kovin paljon vastakaikua. ”Kansalaisuutta” ei kannatettu, koska valiokunnan mielestä kansalaisille varattujen oikeuksien tulisi jatkossakin olla kansallisia.
Yhteisen henkilötunnusjärjestelmän kehittämistä helpompi ja huokeampi ratkaisu olisi se, että Pohjoismaat koordinoivat sähköisen tunnistamisen kehitystyötä ja pyrkivät yhteiseen tunnistamisjärjestelmän.
Keskiryhmä korostaa, että yhteistä henkilötunnusta koskeva keskustelu jatkuu neuvoston huhtikuun kokouksissa Tukholmassa. Käytännössä valiokunta on kuitenkin siirtänyt keskustelun painopisteen yhteisestä henkilötunnuksesta yhteiseen sähköiseen tunnistamiseen. Alkuperäistä ehdotusta tarkistetaan ennen huhtikuun käsittelyä, jotta se vastaisi tammikuun kokouksessa esitettyjä päätelmiä.
Mitä sähköinen tunnistaminen (e-ID) tarkoittaa?
Sähköisen tunnistamisen monikansallinen käyttö ei edellytä yhteispohjoismaista henkilötunnusta. Edellytyksenä on vain se, että kansalaisen henkilöllisyys voidaan yhdistää kansalaista koskeviin maakohtaisiin perustietovarantoihin. Perustietovarannoilla tarkoitetaan esimerkiksi väestörekistereitä, etuusrekistereitä ja eläkerekistereitä. Sähköinen tunnistaminen avaisi siis myös sellaisia ovia, joiden avaamiseen tarvitaan nyt oleskelumaan henkilötunnus.
Yhteisen henkilötunnusjärjestelmän kehittämistä huomattavasti helpompi ja huokeampi ratkaisu olisikin se, että Pohjoismaat koordinoivat sähköisen tunnistamisen kehitystyötä ja pyrkivät sähköisen tunnistamisen menetelmien yhteiskäyttöön. Sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista annetussa EU:n asetuksessa todetaan jo nyt, että jäsenvaltioiden on tunnustettava toisessa jäsenvaltiossa myönnetyt sähköisen tunnistamisen menetelmät. Norjassa ja Ruotsissa onkin jo tehty onnistuneita yhteiskäyttöön liittyviä pilottitutkimuksia.
Sähköistä tunnistamista käytetään nykyisin esimerkiksi verkkopankeissa ja julkisissa asiointipalveluissa. Sähköinen tunnistaminen mahdollistaa pankkipalvelujen käytön, työskentelyn, opiskelun ja kaupankäynnin yli rajojen, ja se on varsin helppo laajentaa yhteispohjoismaiseksi, kunhan vain poliittista tahtoa löytyy. Pohjoismaiden ei siten tarvitsisi kehittää uutta yhteispohjoismaista sähköistä tunnistamismenetelmää, vaan voisimme hyödyntää jo käytössä olevia maakohtaisia ratkaisuja.
– Meillä on maailman parhaisiin kuuluvat ratkaisut, ja yhteistyötä tekemällä voimme luoda myös maailman parhaan monikansallisen järjestelmän, sanoo Norjan julkishallinnon ja sähköisen hallinnon viraston vanhempi erityisasiantuntija Tor Alvik.
Mitä pohjoismainen kansalaisuus tarkoittaa?
Kansalaisuutta on käsitteenä vaikea määritellä juridisesti. Myös sen kääntäminen on hankalaa, koska merkityssisällöt vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Norjassa käytetään erittäin harvoin medborgerskap-käsitettä, kun taas Ruotsissa medborgarskap on hyvin vakiintunut. Keskiryhmän ehdotuksesta voidaan päätellä, että siinä on kyse eräänlaisesta kansalaisuudesta.
Kansalaisuus merkitsee tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka johtuvat kyseisen maan lainsäädännöstä. Pääsääntöisesti kansalaisuus tarkoittaa oikeutta oleskella ja työskennellä maassa, oikeutta passiin, oikeutta äänestää ja asettua ehdolle parlamenttivaaleissa, oikeutta konsulaattien ja suurlähetystöjen tarjoamaan apuun ulkomailla ja oikeutta hakea julkisia virkoja, joihin vaaditaan kansalaisuutta. Joissakin maissa kansalaisuus edellyttää myös lyhyempää tai pidempää asepalvelusta.
Vaikka tämä tuskin on keskiryhmän tavoitteena, ryhmän esittämä pohjoismainen kansalaisuus voisi tuoda tullessaan oikeuksia, jotka nyt on varattu vain kunkin Pohjoismaan omille kansalaisille.
Mikä on henkilötunnus?
Henkilötunnusta ei ole kytketty kansalaisuuteen. Henkilötunnus on tunniste, jota valtio käyttää ihmisten yksilöimiseen, ja sillä on siis pikemmin käytännöllinen kuin juridinen funktio. Jos Pohjoismaihin haluttaisiin yhteinen henkilötunnus, se toisi suuret kustannukset ja paljon työtä, koska eri maiden tietojärjestelmät pitäisi sovittaa yhteen.
