Ministerit keskustelivat pohjoismaisen energiayhteistyön vahvistamisesta

24.11.16 | Uutinen
Ministerrådsmöte i Helsingfors med Olli Rehn
Photographer
Matts Lindqvist
Pohjoismaiden energia-asioista vastaavat ministerit tapasivat Helsingissä 24. marraskuuta. Ministerit keskustelivat muun muassa pohjoismaisen energiayhteistyön vision uudistamisesta Jorma Ollilan tekemän strategiaselvityksen pohjalta. Ollila esitteli kokouksessa alustavan raportin työstään. Ministerit keskustelivat myös pohjoismaisten sähkömarkkinoiden haasteista, pohjoismaisten toimijoiden välisen yhteistyön lisäämisestä sekä EU-prosesseihin liittyvästä yhteistyöstä.

Tänä vuonna vietetään yhteispohjoismaisten sähkömarkkinoiden 20-vuotisjuhlia. Ne ovat maailman edistyksellisimmät monikansalliset sähkömarkkinat, mutta myös pohjoismaisella energiayhteistyöllä on edessään suuria haasteista.

Haasteiden selättämiseksi Pohjoismaiden energiaministerit ovat nimittäneet Jorma Ollilan energiayhteistyön selvitysmieheksi. Torstain kokouksessa ministerit saivat Ollilalta alustavan raportin. Lopullinen raportti julkistetaan keväällä 2017, jolloin Norja toimii Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajamaana.

Uusi ja entistä selkeämpi visio

Energiaministerit viittasivat Pohjoismaiden kunnianhimoisiin kansallisiin ilmasto- ja energiatavoitteisiin sekä EU:n suunnittelemaan energiaunioniin ja totesivat, että Pohjoismaiden tulisi määritellä pohjoismaiselle energiayhteistyölle uusi visio.

– Sen tulisi sisältää selkeitä strategisia tavoitteita seuraavalle kymmenvuotiskaudelle, jolloin vihreään energiaan siirtymisessä alkaa hyvin haastava vaihe. Nyt tarvitaan käytännön toimenpiteitä, jotta voisimme esimerkiksi lisätä sähkön jakelumahdollisuuksia ja rakentaa siten uusiutuvan energian pohjoismaiset yhteismarkkinat, jotka palvelevat kuluttajia hyvin ja luotettavasti, sanoo elinkeinoministeri Olli Rehn.

Nyt tarvitaan käytännön toimenpiteitä, jotta voisimme esimerkiksi lisätä sähkön jakelumahdollisuuksia ja rakentaa siten uusiutuvan energian pohjoismaiset yhteismarkkinat, jotka palvelevat kuluttajia hyvin ja luotettavasti.

Ministerit olivat yksimielisiä siitä, että vision tulisi keskittyä pohjoismaisten vahvuuksien kehittämiseen ja menetelmiin yhteisten haasteiden tunnistamiseksi. Visiossa tulisi niin ikään esitellä ratkaisuja, joilla voidaan parhaiten profiloida pohjoismaisia erityispiirteitä, kun maailman maat siirtyvät kohti vihreää energiaa Pariisin ilmastosopimuksen seurauksena. Visiossa tulisi lisäksi vaalia pohjoismaisia vaikutusmahdollisuuksia EU:ssa ja energiaunionissa – myös alueellisilla foorumeilla, joille Pohjoismaat osallistuvat.

Asiakasaktiivisuutta halutaan lisätä

Ministerit keskustelivat kokouksessaan myös sähkömarkkinoiden haasteista, jotka ovat seurausta satunnaisesti vaihtelevan energiantuotannon osuuden nopeasta kasvusta sekä ydinvoimaloiden ja muiden lämpövoimaloiden sulkemisesta. Keskeinen käytännön toimenpide markkinoiden kehittämiseksi on kantaverkkoyhtiöiden parhaillaan laatima ja vuonna 2017 valmistuva toimintasuunnitelma.

Sähkömarkkinoiden haasteita voidaan osittain lieventää myös lisäämällä asiakasaktiivisuutta. Asiakasaktiivisuuden lisääntyminen tehostaisi markkinoita, parantaisi tehohuippujen hallintaa ja lisäisi ympäristöhyötyjä. Pohjoismaisten energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöelin NordREG perehtyy tulevan vuoden aikana tarkemmin kysyntäjoustoon liittyviin kysymyksiin.

Yhteistyön lisääminen toivottavaa

Ministerit totesivat, että menestyvien pohjoismaisten sähkömarkkinoiden keskiössä on Pohjoismaiden kantaverkkoyhtiöiden, viranomaisten ja toimialajärjestöjen välinen hyvä yhteistyö. Yhteistyön kehittämistä on kuitenkin jatkettava tulevien EU-prosessien johdosta, jotta voitaisiin varmistaa resurssien tehokas käyttö ja riittävät investoinnit Pohjoismaiden sisäiseen ja väliseen siirtokapasiteettiin.

Kantaverkkoyhtiöt toimittavat vuonna 2017 kokonaisvaltaisen pohjoismaisen investointisuunnitelman, ja ministerit keskustelevat pakettiin sisältyvistä yhteisistä priorisoiduista hankkeista ensi vuoden ministerikokouksessa.

Energiaunioni puhutti

Energiaministerit jatkoivat kokouksessa viime vuonna aloitettua keskustelua EU:n energiaunionista. Ministerit vaihtoivat tietoja tulevista ehdotuksista ja pohtivat energiaunioniin liittyvää pohjoismaisen tason yhteistyötä.

Pohjoismaiden energiapoliittisen yhteistyön tuleva toimintaohjelma valmistellaan Norjan puheenjohtajakaudella vuonna 2017, ja Ollilan strategiaselvitys tarjoaa sille hyvän lähtökohdan. Norja aikoo priorisoida energiaunionin sekä EU:n ”talvipaketin” yhteispohjoismaista seurantaa, jossa Pohjoismailla on yhteisiä etuja. Lisäksi Norja aikoo kohdistaa huomiota siihen, että kaikki Pohjoismaat ovat esitelleet tai esittelemässä kansalliset ilmasto- ja energiapoliittiset asiakirjat.