Tehdyt toimenpiteet

Naisten osallistumiselle annettava tunnustusta ja tukea

Pohjoismailla ei ole syytä lopettaa tasa-arvon eteen tehtäviä ponnisteluja. Sukupuoli ja ilmasto, naisten edustus elinkeinoelämässä sekä naisiin kohdistuva väkivalta ovat viiden pohjoismaisen asiantuntijan mukaan haasteita, joihin Pohjoismaissa on tartuttava.

09.03.2010
Ekspertpanel under nordisk side-event i FN
Valokuvaaja
Silje Bergum Kinsten/ norden.org

Pohjoismaiset asiantuntijat puhuivat YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (CSW) 54. istunnon yhteydessä järjestetyssä pohjoismaisessa oheistapahtumassa New Yorkissa. He esittelivät tasa-arvopolitiikan haasteita ja saavutuksia vuoden 1995 Pekingin maailmankonferenssin jälkeen.

– Naisille pitää antaa tunnustusta, naiset pitää osallistaa ja naisten osallistumista tulee tukea taloudellisesti, ruotsalaisen Kvinna till kvinna -säätiön pääsihteeri Lena Ag sanoi. – YK:n uusi tasa-arvoyksikkö on tärkeä osa tätä työtä, hän lisäsi.

Kansainvälisyydestä ja kriisialuiden naisista puhuessaan Lena Ag totesi, että naisnäkökulman huomioimiselle on tarvetta kansainvälisissä järjestöissä ja neuvotteluissa.

Pohjoismaissa naiset ovat löytäneet tiensä politiikkaan, mutta Norjaa lukuunottamatta elinkeinoelämän johtopaikoilla heitä ei näy. Tämä käy ilmi Sukupuoli ja valta -tutkimushankeen tuloksista, joita islantilainen Kristín Ástgeirsdóttir esitteli tapahtumassa.

– Miksi naiset ovat lyöneet itsensä läpi politiikassa, mutta eivät elinkeinoelämässä? Onko valta siirtynyt politiikasta elinkeinoelämälle? Ovatko naiset keskittyneet liikaa politiikkaan? Ástgeirsdóttir kysyi.

Ástgeirsdóttir kertoi salintäydelliselle kansainvälistä yleisöä kuitenkin myös iloisia uutisia naisedustukseen liittyen: Islannin parlamentti hyväksyi torstaina 4. maaliskuuta uuden lakialoitteen, jonka mukaan yli 50 työntekijän yrityksissä 40 prosentin kiintiö koskee sekä miehiä että naisia.

Pohjoismaiset tasa-arvoministerit painottivat Pohjoismaiden ministerineuvoston aiemmin järjestämässä oheistapahtumassa, että tasa-arvoinen yhteiskunta ei salli naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Alternativ til Vold -tukikeskuksen norjalainen johtaja Marius Råkil kertoi esimerkkien avulla, miten Pohjoismaissa autetaan väkivaltaisia miehiä.

Video oheistapahtumasta, johon Pohjoismaiden tasa-arvoministerit osallistuivat

– Miesten täytyy itse sanoa ei naisiin ja lapsiin kohdituvalla väkivallalle. Miesten väkivaltaisen käytöksen pysäyttäminen ei ole naisten tehtävä. Tasa-arvon ja kaikenlaisen väkivallan kitkemisen pitäisi olla aikamme tärkein poliittinen aihe, Råkil sanoi tapahtumassa perjantaina. Tämä kirvoitti kysymyksen muun muassa Ugandan edustajalta, joka halusi kuulla, mitä hänen kotimaassaan voitaisiin tehdä miesten väkivallan lopettamiseksi.

Sukupuoli ja ilmastonmuutos on toinen tärkeä aihe, johon pohjoismaisessa tasa-arvotyössä on keskitytty viime vuoden aikana. Aihe on tärkeä, koska sukupuolet vaikuttavat ympäristöön eri tavoin ja toisaalta myös ilmastonmuutos vaikuttaa sukupuoliin erilailla.

– Vaikka Suomi on valtavirtaistanut sukupuolinäkökulmaa järjestelmällisesti, ilmastomyötäisen sukupuolipolitiikan toteuttaminen ei ole helppoa maassamme, kertoi Suomen ulkoministeriön edustaja Päivi Kannisto Suomen tilanteesta.

Kannisto muistutti yleisöä Suomen presidentin sanoista Kööpenhaminassa vuonna 2009 järjestetyn ilmastokokouksen yhteydessä: Suomi tekee työtä sekä kansallisesti että kansainvälisesti tasa-arvonäkökulman edistämiksi ilmastotyössä.

Pohjoismailla oli kaksi oheistapahtumaa YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan istunnon yhteydessä New Yorkissa, ja molemmat keräsivät salin täyteen yleisöä. Osallistujia saapui monesta maailmankolkasta, erityisesti kehitysmaista, kuulemaan Pohjoismaiden tasa-arvotyön ajankohtaisista aiheista.

Kuvia toimikunnan istunnosta

Samasta aiheesta
  • Pohjoismailta tukea uudelle YK:n tasa-arvoyksikölle (Uutinen)

    Pohjoismaat tukevat tasa-arvoon ja naisten aseman vahvistamiseen keskittyvän uuden YK:n yksikön perustamista. Tämä tuli selväksi, kun Pohjoismaiden tasa-arvoministerit puhuivat YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (CSW) 54. istunnossa ja osallistuivat YK:ssa tiistaina 2. maaliskuuta pidettyyn pohjoismaiseen oheistapahtumaan.

  • Maailmalla halutaan ottaa oppia pohjoismaisesta tasa-arvosta (Uutinen)

    Poliittisen tahdon ja pohjoismaisen hyvinvointimallin ansiosta Pohjoismaat ovat päässeet pitkälle tasa-arvoasioissa. Alalla riittää kuitenkin vielä useita haasteita, kuten naisiin kohdistuva väkivalta, stereotyyppinen ajattelutapa ja sukupuolten välinen palkkakuilu. Pohjoismaiden tasa-arvoministerit esittelivät tasa-arvopolitiikan saavutuksia ja haasteita eri puolelta maailmaa saapuneille edustajille 2. maaliskuuta järjestetyssä YK:n kokouksen oheistapahtumassa.

  • Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan on taisteltava (Uutinen)

    Naisiin kohdistuvan väkivallan torjuminen on yksi tärkeimmistä asioista Pohjoismaissa tasa-arvon alalla. Norjan tasa-arvoministeri otti asian esille puhuessaan YK:n naisten asemaa käsittelevän toimikunnan (CSW) 54. istunnon osanottajille ja YK:n pääsihteerille keskiviikkona 3. maaliskuuta.