Tehdyt toimenpiteet

Onnellisuutta koko Pohjolaan

Pohjoismaiden parlamentaarikot haluavat kehittää elämänlaadun mittarin, jonka tavoitteena on kansalaisten elämän turvaaminen ja parantaminen.

03.11.2011
Lek
Valokuvaaja
Magnus Fröderberg/norden.org

Miten voidaan mitata niinkin yksilöllistä asiaa kuin elämänlaatu? Tätä kysymystä Pohjoismaiden neuvoston parlamentaarikot haluavat Pohjoismaiden ministerien selvittävän.

Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmän jäsen Anders Anderson siteerasi John F. Kennedyn teesiä, jonka mukaan bruttokansantuote mittaa kaikkea muuta paitsi sitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista, ja kehotti Pohjoismaiden ministerineuvostoa kehittämään BKT:lle ei-taloudellisen vastineen.

– Me poliitikot tarvitsemme työkalua, joka mittaisi muutakin kuin taloutta. Tarvitsemme barometria, joka mittaisi kansan bruttoelämänlaatua, Anderson sanoi kansankäräjien puhujakorokkeelta.

– Jotta tällainen poliittinen työkalu voitaisiin kehittää, Pohjoismaiden ministerineuvoston selvityksen on selätettävä kolme haastetta, kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan jäsen Per Orluf Lundteigen sanoi.

– Ensinnäkin on selvitettävä, mitkä tekijät elämässä ovat väestölle kaikkein tärkeimpiä. Toiseksi on keskityttävä siihen, miten elämänlaadun kaltaisesta yksilöllisestä muuttujasta tehdään yleinen mittari. Lopuksi on muodostettava yleiskuva alan tietämyksestä, jotta tiedotusta voitaisiin optimoida, Per Orluf Lundteigen kertoo.

Elämänlaadun ja onnellisuuden hahmottaminen on haasteellista, ja juuri tämän vuoksi työ on tärkeää ja kiireellistä. Pohjoismaiden kansalaisten elämänlaatu on yhtä kuin pohjoismaisten yhteiskuntien laatu, Anderson ja Lundteigen huomauttavat.

– Tämän vuoksi meidän pitää pyrkiä myös maailman parhaiksi maiksi onnellisuuden ja elämänlaadun saralla, sosiaalidemokraattisen ryhmän Maarit Feldt-Ranta totesi asian käsittelyn lopuksi. Valiokuntaehdotus hyväksyttiin Pohjoismaiden neuvoston Kööpenhaminan-istunnon viimeisenä päivänä.

Yhteydenotot

Frederik Waitz Søborg
Puhelin +45 33 96 02 12
Sähköposti fws@norden.org