Pohjoinen ulottuvuus toteuttamiskelpoinen kumppanuusmalli
Arktiksen, Barentsin ja Itämeren alueiden tiivis yhteistyö toimii innoituksen lähteenä muille alueille, totesi Norjan ulkoministeriön valtiosihteeri Espen Barth Eide 22.–23. helmikuuta järjestetyssä toisessa pohjoisen ulottuvuuden parlamentaarisessa foorumissa. Foorumiin osallistuneiden poliitikkojen mukaan yhteistyö viestittää maailmalle Arktiksen olevan rauhaisa alue.
– Yhteistyömme viestittää maailmalle Arktiksen olevan rauhaisa alue, jota hallinnoidaan kansainvälisen oikeuden pohjalta, Norjan suurkäräjien puhemies Dag Terje Andersen sanoi toisessa pohjoisen ulottuvuuden parlamentaarisessa konferenssissa pitämässään avajaispuheessa.
- Valokuvaaja
- Karin Beate Nøsterud/norden.org
Tromssassa järjestettiin tällä viikolla toinen pohjoisen ulottuvuuden parlamentaarinen foorumi. Avajaisissa Norjan ulkoministeriön valtiosihteeri Espen Barth Eide kehui EU:n, Islannin, Norjan ja Venäjän välisten pohjoisen ulottuvuuden kumppanuuksien toimivuutta.
– Pohjoisen ulottuvuuden kumppanuudet edistävät Euroopan yhdentymistä ja parlamentaarinen foorumi vahvistaa yhteistyötä kokoamalla keskeiset toimijat yhteen, hän sanoi.
– Olemme luoneet yhteistyömuodon, joka kelpaa vietäväksi muuallekin maailmaan. Esimerkiksi Itä-Aasian mailla on meidän tavoin tiiviit keskinäiset yhteydet, mutta niiltä puuttuu muodolliset puitteet maiden välisen kaikkia hyödyttävän yhdentymisen ja yhteistyön takaamiseksi, Eide jatkoi.
Pohjoisen ulottuvuuden parlamentaariseen foorumiin osallistuvat neljän sopimusosapuolen lisäksi muun muassa Pohjoismaiden neuvosto, Länsi-Pohjolan neuvosto, Baltian yleiskokous, Itämeren parlamentaarikkokonferenssi ja Barentsin parlamentaarikkokonferenssi sekä pohjoisten alueiden alkuperäiskansojen edustajat.
Foorumin isäntänä toimi Norjan suurkäräjät. Ensimmäistä foorumia isännöi Euroopan parlamentti vuonna 2009 ja vuonna 2013 järjestettävän foorumin isäntänä toimii Venäjän duuma.
– Pohjoinen ulottuvuus ulottuu Itämereltä arktisille alueille ja molempiin alueisiin tulee kiinnittää tasapainoisesti huomiota kumppanuustyössä. Yhteistyömme viestittää maailmalle Arktiksen olevan rauhaisa alue, jota hallinnoidaan kansainvälisen oikeuden pohjalta, sanoi Norjan suurkäräjien puhemies Dag Terje Andersen avajaispuheessaan.
Islannin, Norjan ja Venäjän hallitukset sekä Euroopan komissio perustivat uudistuneen pohjoisen ulottuvuuden kumppanuuden vuonna 2006. Kanada, Valko-Venäjä ja Yhdysvallat ovat pohjoisen ulottuvuuden tarkkailijamaita.
Kumppanuuteen kuuluu neljä aluetta: ympäristö, sosiaali- ja terveysala, liikenne ja logistiikka sekä kulttuuri.
Pohjoisen ulottuvuuden parlamentaarisen foorumin tavoitteena on tukea ja edistää alueiden kumppanuusprosessia.
Konferenssissa laadittiin pohjoisen ulottuvuuden jäsenvaltioiden hallituksille suunnattu julkilausuma.
Yhteydenotot
Michael Funch
Puhelin
+45 33960332
Sähköposti
mifu@norden.org
