Tehdyt toimenpiteet

Pohjoisen ulottuvuuden yhteistyö antaa oman panoksensa Itämeren suojelun toimintaohjelmaan

EU:n, Venäjän ja Pohjoismaiden ympäristöalan kumppanuus edistää merkittävästi Itämeren puhdistamista, totesi Itämeren parlamentaarikkokonferenssin puheenjohtaja Christina Gestrin Tromssassa 23. helmikuuta pidetyssä pohjoisen ulottuvuuden kokouksessa.

23.02.2011
Christina Gestrin

– NDEP on hyvä työväline Itämeren suojelun toimintaohjelman tavoitteiden saavuttamisessa. Pohjoisen ulottuvuuden puitteissa tehtävä työ on tuottanut hyviä tuloksia, kansanedustaja ja Pohjoismaiden neuvoston jäsen Christina Gestrin totesi pohjoisen ulottuvuuden foorumissa.

Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin alaisuudessa toimiva Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuus (NDEP) on onnistunut yhteistyömuoto kansallisten hallitusten ja kansainvälisten rahoituslaitosten välillä, ja sen avulla pohjoisten alueiden ympäristön puhtauden edistämiseen voidaan kanavoida miljardeja euroja.

Näin totesi Magnus Rystedt, joka toimii ympäristörahoitusyhtiö NEFCOn johtajana sekä NDEP:n valmistelukomitean puheenjohtajana.

NDEP:lla on kaksi painopistealuetta: Itämeren puhdistaminen ja Barentsin alueen ydinjäteriskien poistaminen.

Tämän mennessä NDEP:n puitteissa toteutettaviin ympäristöhankkeisiin on sijoitettu 6 miljardia euroa ja Murmanskin ja Arkangelin ydinjätteen saastuttamien alueiden puhdistukseen on käytetty 142 miljoonaa euroa.

– NDEP on hyvä työväline Itämeren suojelun toimintaohjelman tavoitteiden saavuttamisessa. Pohjoisen ulottuvuuden puitteissa tehtävä työ on tuottanut hyviä tuloksia. Kumppanuutta arvioidaan viime kädessä kuitenkin sillä perusteella, miten se vaikuttaa ihmisten elämään, ja näin ollen yhteistyö julkisen sektorin kanssa on NDEP:n menestymisen kannalta ratkaisevaa, Itämeren parlamentaarikkokonferenssin puheenjohtaja Christina Gestrin totesi.

Itämeren suojelun toimintaohjelman mandaattiin kuuluvasta saasteiden vähentämisestä on toteutuksen jälkeen 15 prosenttia NDEP:n ansiota.

Konferenssissa puhui myös Venäjän duuman ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jevgeni Tugolukov. Hän painotti, että maaliskuussa Venäjällä on tulossa hyväksyttäväksi useita uusia ympäristölakeja.

– On vaikuttavaa, että Venäjällä tehdään niin paljon työtä ympäristön suojelemiseksi. Tämä kokous osoittaa, että edistystä tapahtuu ja että tämänkaltainen foorumi on hyödyllinen ympäristöalan hyvien käytäntöjen levittämiseksi koko alueelle, Ruotsin valtiopäivien jäsen sekä Pohjoismaiden neuvoston ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Ann-Kristine Johansson totesi.

Hän ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että konferenssin päätöslauselma sisälsi vetoomuksen maiden hallituksille kiinnittää erityishuomiota pohjoisten alueiden ainutlaatuiseen ilmastoon, kulttuuriin ja ympäristöolosuhteisiin suunnitellessaan alueen luonnonvarojen käyttöä tulevaisuudessa.

Islannin, Norjan ja Venäjän hallitukset sekä Euroopan komissio perustivat uudistuneen pohjoisen ulottuvuuden kumppanuuden vuonna 2006. Kanada, Valko-Venäjä ja Yhdysvallat ovat pohjoisen ulottuvuuden tarkkailijamaita.

Kumppanuuteen kuuluu neljä aluetta: ympäristö, terveys- ja hyvinvointi, kuljetus ja logistiikka sekä kulttuuriasiat.

Ensimmäinen pohjoisen ulottuvuuden parlamentaarinen foorumi järjestettiin Euroopan parlamentissa vuonna 2009. Foorumiin osallistuvat myös muun muassa Pohjoismaiden neuvosto, Länsi-Pohjolan neuvosto, Baltian yleiskokous ja Barentsin parlamentaarikkokonferenssi. Foorumin tavoitteena on tukea ja edistää alueiden kumppanuusprosessia.

Lue päätöslauselma

Yhteydenotot

Michael Funch
Puhelin +45 33960332
Sähköposti mifu@norden.org

Samasta aiheesta
  • Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö (NEFCO) (Organisaatio)

    NEFCO on yhteispohjoismainen ympäristörahoitusyhtiö, jonka päätavoitteena on tukea Pohjoismaiden kannalta kiinnostavia ympäristöinvestointeja Keski- ja Itä-Euroopassa rahoittamalla näissä maissa toimivia yhtiöitä.