Tehdyt toimenpiteet

Pohjoismaalaiset haluavat avaimenreikämerkin aiempaa useampiin tuotteisiin

Avaimenreikämerkki on vakiintunut nopeasti ravitsemusmerkintänä kuluttajille Pohjoismaissa. Ruotsissa on myynnissä noin 2 500 avaimenreikämerkillä merkittyä tuotetta, Norjassa ja Tanskassa vähintään 500.

17.06.2010
Grönsaker
Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

Tanskassa ja Norjassa, missä merkki otettiin käyttöön vuosi sitten, sillä merkittyjen tuotteiden määrä kasvaa voimakkaasti. Käynnissä olevassa avaimenreikämerkin yhteispohjoismaisessa arvionnissa YouGov Zapera -konsulttiyritys on selvittänyt noin 1 200 elintarvikkeita ostavan kuluttajan suhtautumista avaimenreikämerkkiin kaikissa maissa.

Tutkimuksen mukaan kuluttajat toivovat, että aiempaa useammissa tuotteissa olisi avaimenreikämerkki. Samalla terveellisempään suuntaan pyrkivä tuotekehitys on yksi virallisen ravitsemusmerkintäjärjestelmän päätavoitteista. Avaimenreikämerkin edellytykset täyttäville elintarvikkeille vaikuttaa siten olevan suuret markkinat, ja tuottajille on etua siitä, että nämä markkinat ovat pohjoismaiset.

Avaimenreikämerkillä merkityt tuotteet täyttävät ainakin yhden seuraavista edellytyksistä: vähemmän ja terveellisempää rasvaa, vähemmän sokeria, vähemmän suolaa, enemmän kuituja ja täysjyvää. Näiden edellytysten lähtökohtana ovat pohjoismaiset ravitsemussuositukset, joita tarkistetaan Pohjoismaiden ministerineuvoston johdolla joka kahdeksas vuosi.

- Mielestäni on hienoa, että vuoden kuluttua avaimenreikämerkin käyttöönotosta kolmessa Pohjoismaassa voidaan selvästi hyödyntää yhteistä arviointia ja seurantaa, Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Halldór Ásgrímsson sanoo.

Avaimenreikämerkki tunnetaan hyvin kaikissa kolmessa maassa. Tanskassa 83 prosenttia ja Norjassa 89 prosenttia perheen ostokset hoitavista tuntee merkin. Ruotsissa, missä avaimenreikämerkki on ollut käytössä 20 vuotta, 98 prosenttia ostajista tuntee sen.

Vaikka monet tuntevatkin merkin, tutkimus osoittaa, että merkki ei näytä olevan riittävän näkyvä ja että kuluttajat haluavat lisää sillä merkittyjä tuotteita.

Tanskalaisista 75 prosenttia on sitä mieltä, että avaimenreikämerkillä merkittyjä tuotteita on kaupoissa hyvin vähän tai vähän. Ruotsissa on luonnollisesti paljon enemmän avaimenreikämerkillä merkittyjä tuotteita kuin Norjassa ja Tanskassa, koska merkki on ollut siellä käytössä 20 vuotta. Ruotsalaisista 31 prosenttia kuitenkin katsoo, että tällaisten tuotteiden valikoima on hyvin pieni tai pieni. Norjalaisista 60 prosenttia on sitä mieltä, että valikoima on pieni, ja lähes joka toinen norjalaisista haluaisi ostaa enemmän avaimenreikämerkillä merkittyjä tuotteita, jos valikoima olisi laajempi.

Tutkimuksen tuloksia käytetään esimerkiksi suunniteltaessa avaimenreikämerkkiä koskevia kampanjoita. Saatuja tietoja ja kokemuksia voidaan hyödyntää kaikissa Pohjoismaissa.

Lue tutkimus (pdf)

Pohjoismaiden ministerineuvoston avaimenreikämerkkiä koskeva Internet-sivusto (sis. linkkejä kansallisille sivustoille)

Samasta aiheesta
  • Tietoa Avaimenreikämerkistä

    Pohjoismaisten kuluttajien on nykyisin entistä helpompi syödä terveellisesti. Ruotsin, Norjan ja Tanskan viranomaiset ovat nimittäin ottaneet käyttöön yhteisen ravitsemusmerkinnän, ns. Avaimenreikämerkin (ruotsiksi Nyckelhålet), joka helpottaa terveellisten elintarvikkeiden valintaa. Avaimenreikämerkin ansiosta kuluttajat voivat siis kätevästi erottaa terveyden kannalta hyvät tuotteet.