Tehdyt toimenpiteet

Pohjoismaat maailman johtavia tekniikkamaita

Tanska sijoittuu ensimmäiseksi ja Ruotsi toiseksi tieto- ja viestintätekniikkavertailussa. Myös Islanti, Norja ja Suomi ovat kymmenen parhaan joukossa. Tiedot käyvät ilmi The Global Information Technology Report 2008-2009 -raportista.

26.03.2010

Raportissa painotetaan, että hyvä koulutuspohja, hyvät tekniset valmiudet sekä innovointi ovat tärkeitä talouskasvuun vaikuttavia tekijöitä, joita vaaditaan nykyisen talouskriisin taltuttamiseksi.

Raportin laatineen maailman talousfoorumin (World Economic Forum) mukaan Pohjoismaat sijoittuvat hyvin, koska maat ovat johdonmukaisesti keskittyneet koulutuksen laatuun ja innovointikykyyn ja koska mailla on laajat valmiudet hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa.

– Menestyminen on muistutus sekä julkisen että yksityisen sektorin johtajille siitä, että tieto- ja viestintätekniikkaan kannattaa panostaa, sillä se on kasvun ja kilpailukyvyn edellytys kriisiaikoina, toteaa Irene Mia, maailman talousfoorumin raportin laatija.