Tehdyt toimenpiteet

Pohjoismaat vihreän kasvun kärjessä

Pohjoismaiden pääministerit ovat antaneet alakohtaisille ministereilleen tehtäväksi kehittää edelleen konkreettisia yhteistyöalueita, joiden avulla vahvistetaan Pohjoismaiden kasvua ja hyvinvointia. Pohjoismaat voivat olla ja niiden myös tulee olla dynaamisen vihreän elinkeinotoiminnan ja kestävien ratkaisujen edelläkävijöitä. Pohjoismaat aikovat panostaa erityisesti yhteistyöhön ja kehitykseen seuraavilla aloilla: vihreiden ratkaisujen testikeskukset, vihreää kasvua edistävä koulutus ja tutkimus, kuluttajajoustavuuden edistäminen Pohjoismaiden sähkömarkkinoilla, vihreät tekniset normit ja standardit, vihreät julkiset hankinnat, jätehuollon tekniikat ja menetelmät, ympäristön ja ilmaston sisällyttäminen kehitysyhteistyöhön sekä vihreiden sijoitusten ja yritysten rahoittaminen.

01.11.2011
Växter
Valokuvaaja
Johannes Jansson/norden.org

– Vihreä kasvu on tärkeä osa yhteistä ilmastopanostustamme. Kansainvälisten vihreän teknologian markkinoiden kehityksessä on huomattavia mahdollisuuksia Pohjoismaille ja maiden elinkeinoelämälle. Kustannustehokkaat ohjausvälineet muodostavat edellytykset vihreälle kasvulle ja mittavalle vihreälle suunnanmuutokselle. Pohjoismailla on hyvät mahdollisuudet päästä kansainväliseen johtoasemaan vihreän kasvun alalla, mikä vaikuttaa suuresti uusien työpaikkojen syntymiseen, kilpailukyvyn kasvuun ja paremman ympäristön edistämiseen, pääministerit toteavat yhteisessä lausunnossaan.

Pohjoismaiden asema vihreän kasvun kärjessä edellyttää laajaa panosta useilla aloilla. Sen vuoksi pääministerit ovat pyytäneet Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeriä huolehtimaan tehokkaasta ja tiiviistä koordinoinnista työssä, joka pääministerien päätöksen mukaisesti toteutetaan asianomaisissa ministerineuvostoissa. Pääsihteeri vastaa myös kootusta raportoinnista, joka luovutetaan Pohjoismaiden pääministereille ensimmäisen kerran vuoden 2012 kesäkokouksessa.

Päätös tehtiin 31. lokakuuta Kööpenhaminassa järjestetyn vuoden 2011 globalisaatiofoorumin jälkeen. Panostusalueita käsitellään tarkemmin ruotsinkielisessä Norden – ledande i grön tillväxt -raportissa.

Taustaa: Pohjoismaiden pääministerit käynnistivät Punkaharjulla vuoden 2007 kesäkokouksessaan Pohjoismaiden yhteisen globalisaatiotyön, joka sisältää konkreettisia panostuksia aloilla, joilla Pohjoismaat voivat tiivistyvässä kansainvälisessä kilpailussa saavuttaa huomattavaa hyötyä ja lisäarvoa toimimalla yhdessä. Yleisenä tavoitteena oli osaava, näkyvä ja hyvinvoiva Pohjola.

Pohjoismaiden pääministerit asettivat kesällä 2010 Pohjoismaiden sekä Ahvenanmaan, Färsaarten ja Grönlannin edustajista koostuvan työryhmän, joka sai tehtäväksi perehtyä Pohjoismaiden mahdollisuuksiin vihreän kasvun alalla. Sen tavoitteena oli selvittää erityisiä pohjoismaisia vahvuuksia ja konkreettisia vihreän kasvun alueita, joilla Pohjoismaiden välinen yhteistyö toisi lisäarvoa.

Samasta aiheesta
  • Norden- ledande i grön tillväxt (Julkaisu)

    Rapport från de nordiska statsministrarnas arbetsgrupp för grön tillväxt

  • The Nordic Region – leading in green growth (Julkaisu)

    Report by the Nordic prime ministers’ Working Group for Green Growth

  • Terävämpi politiikka vahvistaa Pohjolan kilpailukykyä maailmassa (Uutinen)

    Innovaatio- ja koulutuspolitiikan investoinneilla on saatava parempia tuloksia ja Pohjolan asema globaalissa taloudessa on selkeytettävä. Vain siten Pohjoismaat voivat vahvistaa maailmanlaajuista kilpailukykyään ja selviytyä globalisaation asettamista haasteista. Näin todetaan Pohjoismaiden ministerineuvoston globalisaatiobarometrissa 2011.

  • Globalisaatioyhteistyö (Organisaatio)

    Ilmasto, ympäristö ja energia, tutkimus, koulutus ja innovointi, rajaesteet sekä Pohjoismaiden entistä näkyvämpi profilointi edelläkävijäalueena. Nämä ovat teemoja, joihin Pohjoismaiden hallitukset panostavat pyrkiessään vastaamaan globalisaation haasteisiin ja luomaan siten uusia mahdollisuuksia Pohjoismaille.

  • Pääministerit (Organisaatio)

    Päävastuu pohjoismaisesta hallitusyhteistyöstä on Pohjoismaiden pääministereillä. Pohjoismaisia pääministerikokouksia järjestetään pari kertaa vuodessa. Niiden lisäksi pääministerit tapaavat vuoden aikana muissa yhteyksissä.

  • Pohjoismaiden ministerineuvosto
  • Pohjoismaiden neuvosto

    Pohjoismaiden neuvosto on virallisen pohjoismaisen yhteistyön parlamentaarinen elin.