Pohjoismaat yksimielisiä tasapainon palauttamisesta julkiseen talouteen kriisin jälkeen
Pohjoismaiden valtiovarainministerit keskustelivat 22. maaliskuuta Kööpenhaminassa taloustilanteesta sekä Pohjoismaita kriisin aikana ja sen jälkeen kohtaavista talouspoliittisista haasteista.
Tanskan valtiovarainministeri Claus Hjort Frederiksen isännöi Kööpenhaminan kokousta.
- Valokuvaaja
- Johannes Jansson/norden.org
Ilmassa on merkkejä siitä, että kansainvälisen talouskriisin pohja on nyt saavutettu ja että Pohjoismaiden taloudet ovat taas kääntyneet nousuun. Kriisin myötä talouspolitiikka kohtaa suuria haasteita nyt ja tulevina vuosina. Tämä koskee etenkin Islantia.
– Pohjoismaat ja itsehallintoalueet tukevat Islannin hallitusta sen pyrkiessä saamaan maan talouden kuntoon muun muassa toteuttamalla IMF:n ohjelmaa ja kunnioittamalla kansainvälisiä sitoumuksiaan. Näin kertoi Tanskan valtiovarainministeri Claus Hjort Frederiksen Kööpenhaminassa järjestetyn Pohjoismaiden valtiovarainministerien kokouksen yhteydessä.
Pohjoismaiden yhteisiin haasteisiin kuuluu erityisesti se, että turvataan luopuminen kriisin mukanaan tuomista talouspoliittisista, taloudellisista ja rakenteellisista erityistoimista. Maiden haasteet vaihtelevat, mutta suurin yhteinen ponnistus on julkisen talouden vahvistaminen kriisin käynnistämän talouspoliittisten elvytyksen jälkeen. Valtiovarainministerit ovat yhtä mieltä siitä, että lähivuosina on tärkeää kaventaa julkisen talouden alijäämää, saavuttaa rakenteellinen tasapaino tai ylijäämä keskipitkällä aikavälillä ja varmistaa talouspolitiikan kestävyys kauaskantoisesti. Ministerit korostavat lisäksi, että haasteista selviytyminen edellyttää talouskasvua ja työllisyyttä, ja sen myötä valtiontaloutta, tukevia toimia.
Talouspoliittisten kysymysten käsittelemiseksi pohjoismaisesta näkökulmasta ja ajankohtaisen talouspoliittisen keskustelun laajentamiseksi on perustettu uusi lehti, Nordic Economic Policy Review (NEPR). Ensimmäinen numero ilmestyy kesäkuussa 2010 otsikolla Fiscal Consequences of the Crisis. Talous- ja rahapolitiikan ministerineuvoston kokouksessa ministerit saivat nähtäväkseen joukon lehden artikkeleita, joista talouspolitiikan suunnitteluun voisi hakea inspiraatiota.
Lisätietoja:
Ola Yndeheim, Pohjoismaiden ministerineuvoston vanhempi erityisasiantuntija, talousasiat,
oy@norden.org, puh. +45 21 71 71 16
Mats Holmström, Pohjoismaiden ministerineuvoston vanhempi erityisasiantuntija, viestintä
maho@norden.org, puh. +45 21 71 71 53
