Pohjoismaiden ja Baltian välinen yhteistyö myötätuulessa

05.09.17 | Uutinen
Nordiska ministerrådets kontor Riga
Photographer
Mary Gestrin
Pohjoismaiden ja Baltian maiden suhteet ovat erinomaiset, ja Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Viron, Latvian ja Liettuan välinen virallinen yhteistyö on menestyksekästä ja sisältää paljon kasvupotentiaalia. Näin todetaan Pohjoismaiden ministerineuvoston Oxford Researchilta tilaamassa arviossa.

Pohjoismaiden ministerineuvostolla on ollut toimisto kaikissa kolmessa Baltian maassa jo reilut 25 vuotta, ja toimistot ovat luonnollisesti Pohjoismaiden ja Baltian maiden välisen yhteistyön ydin. Arviosta käy ilmi, että yhteistyön painopistealueiden poliittinen ohjailu on ollut tehokasta ja joustavaa. Yhteistyö on sopeutunut nopeasti Euroopan ja Itämeren alueen muuttuneeseen geopoliittiseen tilanteeseen. Yhteisiä hankkeita pidetään tärkeinä, ja ne noudattavat samoja linjauksia kuin Baltian maiden kehitystavoitteet. Viime vuosien aikana esimerkiksi hanke, jossa tuetaan Baltian maiden riippumattomia ja osallistavia venäjänkielisiä viestimiä, on ollut suuri menestys.

Yleisemmällä tasolla yhteistyö on osoitus sitä, että pohjoismaista mallia ja Pohjoismaiden ministerineuvostoa arvostetaan korkealle kaikissa Baltian maissa, mikä näkyy muun muassa sosiaalialalla toteutetuista hankkeista. 

– Baltian maiden kanssa tehtävä yhteistyö on kaikkia hyödyttävä ”win-win”-tilanne, pääsihteeri Dagfinn Høybråten toteaa. Vallitsevassa geopoliittisessa tilanteessa on tärkeää, että Pohjoismaiden suhteet lähialueisiin perustuvat luottamukseen ja yhteisiin arvoihin.

Pohjoismaiset yhteistyöministerit keskustelivat kokouksessaan Kööpenhaminassa 5. syyskuuta yhteistyön arvioinnista ja totesivat, että Pohjoismaiden ja Baltian maiden välisen yhteistyön suuntaviivat toimivat hyvin eikä niitä ole tarpeen päivittää. Seuraava arviointi tehdään vuonna 2020.