Pohjoismaiden kulttuuriministerit nakertavat omaa menestystään
Pohjoismaiden neuvoston kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan mukaan Pohjoismaiden kulttuuriministerien on tunnustettava tietokonepelit tasaveroisiksi kulttuurituotteiksi elokuvan, tv:n ja teatterin rinnalle. Tällä hetkellä ministerit ovat kuitenkin hyvää vauhtia ottamassa hengiltä yhtä heidän suurimmista viimeaikaisista menestyspanostuksistaan: pohjoismaisten tietokonepelien kehittämistä, valiokunta kritisoi Pohjoismaiden neuvoston Tukholman istunnossa.
Mogens Jensenin mielestä pelituki tulisi rinnastaa elokuvatuen kaltaisiin muihin virallisiin kulttuuritukijärjestelmiin.
- Valokuvaaja
- Johannes Jansson/norden.org
Kaikkien Pohjoismaiden parlamentaarikot varoittavat nyt Pohjoismaiden kulttuuriministerejä lakkauttamasta Pohjoismaiden menestyksekkäimpiin kuuluvaa kulttuuripanostusta. Pohjoismaiden tulisi pikemminkin jatkaa yhdessä pohjoismaisen pelinkehityksen julkista tukemista, valiokunta toteaa.
– Ministerien itsensä alulle panema Pohjoismainen tietokonepeliohjelma kuuluu pohjoismaisen yhteistyön suurimpiin menestyksiin kansalais- ja toimialanäkökulmasta. Kyseessä on ollut juuri oikeanlainen panostus lasten ja nuorten uuteen ja tulevaan mediaosaamiseen sekä panostus, joka osoittaa eteenpäin niin Pohjoismaissa kuin kansainvälisestikin. Kehotammekin erittäin painokkaasti ministereitä olemaan jälleen kaukokatseisia ja sisällyttämään tietokonepelit pysyvästi pohjoismaiseen kulttuuripolitiikkaan, Mogens Jensen jatkaa.
Jensen katsoo, että tuki on rinnastettava muihin virallisiin kulttuuritukijärjestelmiin, kuten elokuvatukeen:
– Vastuullisten kulttuuriministerien on otettava huomioon se, että tietokonepelialan tuotot ovat jo monin verroin suuremmat kuin elokuva-alan ja että tietokonepelit ovat ajat sitten muuttuneet kapea-alaisesta harrastelusta laaja-alaiseksi kulttuuria ylläpitäväksi mediaksi. Onkin käsittämätöntä, että ministerit eivät lainkaan osaa arvostaa omaa menestystään, Pohjoismaiden neuvoston kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Mogens Jensen toteaa.
Neuvoston kulttuuri- ja koulutusvaliokunta käsittelee tämänpäiväisessä kokouksessaan ehdotusta pohjoismaisten tietokonepelien pysyvästä tukijärjestelmästä. Valiokunta ehdottaa muun muassa, että ministerit perustaisivat varsinaisen tukijärjestelmän, joka vastaisi esimerkiksi Pohjoismaisen elokuva- ja televisiorahaston myöntämää tukea. Valiokunta painottaa, että pohjoismaisten tietokonepelien on murrettava sisällöllisesti amerikkalaisten vahvaa ylivaltaa markkinoilla.
Pohjoismaisen tietokonepeliohjelman menestyksekkyyttä korostaa paitsi peliala itse myös julkisen pelinkehitystuen hakijamäärä. Pohjoismainen tietokonepeliohjelma vastaanotti 170 projektihakemusta pelkästään vuonna 2009.
– Voidaan hyvin sanoa, että ohjelma hukkuu hakemuksiin. Tilanne on toki häkellyttävä mutta myös kriittinen. Ohjelman määrärahat ovat vain kymmenesosa perinteisten medioiden saamasta pohjoismaisesta tuesta. Tämä osoittaa joka tapauksessa sen, että panostus on ollut kulttuuripoliittisesti oikea, kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan jäsen Monica Green sanoo.
Pohjoismainen tietokonepeliohjelma esiteltiin vuonna 2006, joten nyt on meneillään kuusivuotisen ohjelmakauden neljäs vuosi. Ohjelmalla keskitytään parantamaan pohjoismaisten lasten ja nuorten mahdollisuuksia saada pohjoismaisia tietokonepelejä. Pohjoismaiden kulttuuriministerit eivät ole vielä tehneet lopullista päätöstä ohjelman tulevaisuudesta.
Yhteydenotot
Jesper F. Schou-Knudsen
Puhelin
+45 33 96 03 55
Sähköposti
jsk@norden.org
Mogens Jensen
Pohjoismaiden neuvoston kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan puheenjohtaja
Puh. +45 6162 4239
Monica Green
Pohjoismaiden neuvoston kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan jäsen
Puh. +46 70 530 4210
