Pohjoismaiden neuvosto keskittyy Arktiksen luontoasioihin
Arktiksella on nyt risteilyalusten huippukausi, mutta alueen meriturvallisuus ei ole pysynyt lainkaan räjähdysmäisesti lisääntyneiden merimatkojen perässä. Ongelma kasvaa entisestään, kun laivaliikenne käynnistyy myös luoteisväylällä. Entistä suurempi kiinnostus öljynporausta kohtaan merkitsee myös laajaa Arktiksen ympäristöön kohdistuvaa uhkaa. Pohjoismaiden neuvoston ympäristö- ja luonnonvaravaliokunta on juuri vieraillut Huippuvuorilla tutustumassa alueen suuriin haasteisiin.
– Meksikonlahden öljyonnettomuus on osoitus siitä, miten haavoittuva meriympäristömme onkaan. – Meidän on varmistettava, ettei vastaavaa tule koskaan tapahtumaan aluevesillämme, Anne-Kristine Johansson toteaa.
- Valokuvaaja
- Magnus Fröderberg/norden.org
– Meksikonlahden öljyonnettomuus on osoitus siitä, miten haavoittuva meriympäristömme onkaan. Meidän on varmistettava, ettei vastaavaa tule koskaan tapahtumaan aluevesillämme. Sen takia keskitymme entistä enemmän Länsi-Pohjolaan tavoitteena vahvistaa koko alueen ympäristö- ja meriturvallisuutta, totesi Ann-Kristine Johansson, Pohjoismaiden neuvoston ympäristö- ja luonnonvaravaliokunnan puheenjohtaja ja sosiaalidemokraattien edustaja Ruotsin valtiopäivillä.
Pohjoismaiden neuvoston valiokunta vieraili eri laitoksissa ja sille esiteltiin täysin uusia tutkimushankkeita, joissa selvitetään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ympäristöön. Pohjoismaisen huippututkimusaloitteen puitteissa on juuri myönnetty 100 miljoonaa Norjan kruunua kolmelle huippuyksikölle ilmastonmuutosten tutkimiseen. Huippuvuorten yliopisto (UNIS) osallistuu näistä kahteen tutkimushankkeeseen.
