Pohjoismaiden neuvosto: koulutuksessa tulee ottaa huomioon koko ihminen
– Rutiiniajattelun on loputtava, mikäli haluamme taata kaikille oppilaille oman paikan koulutusjärjestelmässä. Näin toteaa Pohjoismaiden neuvoston kulttuuri- ja koulutusvaliokunta.
– Tulevaisuuden koulutusjärjestelmän on oltava laajempi ja siihen tulee sisältyä asiantuntemusta, luovuutta ja innovointia, Pohjoismaiden neuvoston kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Mogens Jensen toteaa.
- Valokuvaaja
- Magnus Fröderberg/norden.org
Koulutus ja innovointi ovat valiokunnan asialistan kärjessä, ja 15 valiokuntaan kuuluvaa parlamentaarikkoa vierailee huomenna keskiviikkona Frederiksbergissä Tanskassa sijaitsevassa Metropol-ammattikorkeakoulussa.
Ihmisten erilaisuus on vahvuus, jota tulee arvostaa ja kehittää, mikäli haluamme varmistaa kaikille mahdollisuuden koulutuksen suorittamiseen sekä pääsyn yhteiskunnan osaksi. Tätä mieltä on ainakin Pohjoismaiden neuvosto, joka ottaa etäisyyttä maiden yksipuolisesta keskittymisestä ainetaitoihin.
Meidän on aloitettava uudenlainen ajattelu ja uskallettava tehdä kokeiluja, joiden avulla edistetään oppilaiden kykyjä, yksilöllisyyttä ja luonnetta, neuvosto kehottaa.
– On äärimmäisen tärkeää, ettemme vain kehitä oppilaille vahvoja perinteisiä perusvalmiuksia. Heidän tulee olla myös hyviä innovatiivisessa ajattelussa ja pystyä tekemään luovia ratkaisuja yhdessä. Yhteiskunnassa tarvitaan molempia puolia, jotta voimme saada aikaan edistystä ja uusia mahdollisuuksia Pohjoismaissa, Pohjoismaiden neuvoston kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Mogens Jensen toteaa.
Huomiota tulee siirtää muualle nykyisestä lähes pelkästään intellektuaaliseen älykkyyteen keskittyvästä ajattelusta.
– Älykkyyttä on monenlaista, eikä tietynlainen älykkyys ole muita parempaa. Jotkut oppilaat ovat vahvoja tietyissä asioissa, ja toiset taas muissa. Erityisesti Tanskan hallitus vaikuttaa unohtaneen tämän. Oppilaita ei tule jakaa kelvollisiin ja kelvottomiin, vaan arvostaa eroja ja jalostaa niitä kaikkia.
– Tulevaisuuden koulutusjärjestelmän on oltava laajempi ja siihen tulee sisältyä asiantuntemusta, luovuutta ja innovointia, puheenjohtaja Mogens Jensen toteaa.
Yhteydenotot
Jesper F. Schou-Knudsen
Puhelin
+45 33 96 03 55
Sähköposti
jsk@norden.org
