Pohjoismaiden neuvosto: Päästöttömien autojen lataus- ja tankkausasemaverkostoa laajennettava

27.06.17 | Uutinen
Hållbarhetsutskottet i Helsingborg 2017
Photographer
norden.org/Heidi Orava
Päästöttömien kulkuneuvojen lataus- ja tankkausasemaverkostoa on laajennettava Pohjoismaiden välisten pääväylien varrella. Näin ehdottaa Pohjoismaiden neuvoston Kestävä Pohjola -valiokunta osana päästöttömän liikenteen edistämiseksi tehtävää työtä.

Kestävä Pohjola -valiokunta keskittyi Helsingborgissa 27.–28. kesäkuuta pitämässään kesäkokouksessa erityisesti kestävään infrastruktuuriin. Valiokunta osoittaa päästöttömän autoilun edistämistä koskevan ehdotuksensa sekä Pohjoismaiden hallituksille että Pohjoismaiden ministerineuvostolle. 

Norjan hallitukselle suositetaan, että se yhdessä muiden Pohjoismaiden hallitusten kanssa laajentaa NOBIL-tietokantaa siten, että se kattaisi sähkön lisäksi muita päästöttömiä polttoaineita. Tanskan ja Islannin hallituksille puolestaan suositetaan, että ne solmivat sopimuksen tankkausasemien merkitsemisestä NOBIL-tietokantaan niin, että tietokanta kattaisi kaikki Pohjoismaat.

Jan Lindholm (MP) korostaa, että on tärkeää pitää ovet avoinna mahdollisille tulevaisuuden polttoainevaihtoehdoille.

– Sähkökäyttöiset henkilöautot kasvattavat suosiotaan, mutta raskaassa liikenteessä biodiesel on merkittävä vaihtoehto, joka tällä hetkellä kasvaa nopeasti. Pidän vetykaasua tärkeänä energianlähteenä tulevaisuudessa, Lindholm toteaa. Suzanne Svensson (S) jatkaa:

– Vetykaasua on tällä hetkellä saatavilla vain muutamista paikoista Ruotsissa. Tänä päivänä saatavilla olevat vaihtoehdot eivät välttämättä ole ajankohtaisia enää huomenna, joten toistaiseksi sähkö on hyvä vaihtoehto, tiivistää Svensson, joka on ehdotuksen tehneen Pohjoismaiden neuvoston sosiaalidemokraattisen ryhmän jäsen.

Pohjoismaiden ministerineuvostolle esitetään suositus, että tuetaan kansallisten suunnitelmien ja rahoituksen kehittämistä ja koordinointia laajennettaessa päästöttömien autojen tankkausasemaverkostoa Pohjoismaiden välisten pääväylien varrella.

– Toivomme myös, että ministerineuvosto ryhtyy selvittämään, olisiko Pohjoismaille hyötyä – ja millaista hyötyä siinä tapauksessa – siitä, että ne yhdessä kehittäisivät muiden autojen kuin sähköautojen sekä laivojen, lauttojen, kuorma-autojen ja bussien pikalatausasemia varten yhteispohjoismaisen mallin ja standardin. Näin voisimme toimia esikuvana laajemmalle eurooppalaiselle yhteistyölle, sanoo Kestävä Pohjola -valiokunnan puheenjohtaja Hanna Kosonen (C).

Varapuheenjohtaja, tanskalainen Karin Gaardsted (S) iloitsee siitä, että ehdotukset ovat niin konkreettisia.

– Ehdotuksissa on useita hyviä esimerkkejä pohjoismaisesta hyödystä. Minun on vaikea kuvitella, että yksikään Pohjoismaiden hallituksista vastustaisi ehdotusta, Gaardsted sanoo.

Ehdotus latausasemaverkoston laajentamiseksi siirtyy Helsingissä marraskuussa pidettävän Pohjoismaiden neuvoston istunnon yleiskokouksen hyväksyttäväksi, minkä jälkeen siitä esitetään suositus Pohjoismaille ja Pohjoismaiden ministerineuvostolle.