Tehdyt toimenpiteet

Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristöihin uusi henkilöstöpäällikkö

Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristöjen noin sata työntekijää saavat uuden henkilöstöpäällikön. Norjalainen 55-vuotias Unni Vennemoe siirtyy kesän alussa henkilöstöosaston johtoon.

22.04.2010

Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston uusi henkilöstöpäällikkö Unni Vennemoe.

Kansainvälisesti hyvin kokenut henkilöstöpäällikkö ottaa vastuun Kööpenhaminassa sijaitsevien Pohjoismaiden ministerineuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston sihteeristöjen henkilöstöosaston johdosta ja kehittämisestä piakkoin.

Unni Vennemoe on asunut ja työskennellyt ulkomailla pitkään ja kartuttanut kokemustaan henkilöstöasioiden operatiivisesta ja strategisesta johtamisesta monissa suurissa kansainvälisissä järjestöissä. Hän on toiminut muun muassa YK:n atomienergiajärjestössä sekä YK:n ja Maailmanpankin alaisuudessa toimivassa kansainvälisen maataloustutkimuksen neuvoa-antavassa ryhmässä (Consultative Group on International Agricultural Research eli CGIAR).

Aikaisemmista kokemuksista on taatusti hyötyä dynaamiselle henkilöstöjohtajalle Kööpenhaminan sihteeristöissä.

– Jotta Pohjoismaiden ministerineuvosto ja Pohjoismaiden neuvosto voisivat saavuttaa haluamansa tavoitteet, henkilöstöosaston on tärkeää toimia tukevana kumppanina. Tämä tarkoittaa sitä, että osaston operatiivisen työn on oltava tehokasta ja neuvonnan laadukasta, Unni Vennemoe toteaa uuden tehtävänsä kynnyksellä.

Unni Vennemoe on valmistunut Oslon yliopistosta pääaineinaan psykologia ja organisaatiopsykologia ja sivuaineinaan sosiaaliantropologia ja projektijohtaminen. Opinnot yhdessä vuosien kansainvälisen kokemuksen kanssa antavat hyvän pohjan Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston henkilöstöpäällikön tehtävään.

– Unni Vennemoen laaja kansainvälinen kokemus vastaa täysin organisaatiomme tarpeita. Sihteeristön monikulttuurinen kokoonpano asettaa henkilöstöjohtamiselle omat erityisvaatimuksensa. Toivotamme Unni Vennemoen sydämellisesti tervetulleeksi pohjoismaiseen työyhteisöömme, Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Halldór Ásgrímsson sanoo.

Yhteydenotot

Charlotte Aalling
Puhelin +45 33 96 02 50
Sähköposti caa@norden.org

Samasta aiheesta